Raapaisu naamioiden maailmaan
Naamionäyttelemisen kurssilla

Kyseessä oli lyhyt viikonlopun kurssi, kaksi sessioita, toinen lauantaina ja toinen sunnuntaina, joten tiedossa oli lähinnä raapaisu naamionäyttelemisen maailmaan. Vetäjänä oli Anu Raipia Teatteriopistosta joka kertoi opettaneensa naamioita jo viiden vuoden ajan. Kurssilaisia oli kahdeksan - suurin osa entuudestaan tuttuja erityisesti improvisaatioteatterin harrastamisen tiimoilta.

Neutraali ja karaktääri

Kurssille oli saatu kuuluisan suomalaisen naamioiden valmistajan, Antero Poppiuksen,  aikanaan tekemiä naamioita, osa neutraalinaamioita ja osa karaktäärinaamioita. Neutraalinaamioiden ilme oli nimensä mukaisesti neutraali ja karaktäärien taas jotenkin voimakas sisältäen tunnetiloja, iän antamaa luonnetta tai/ja kasvonpiirteiden korostuksia. Lisäksi oli vielä puolinaamioita, joiden kanssa puhuminen on sallittua, sillä ne eivät peittäneet suuta.

Naamiot kertakaikkisesti imevät katseen puoleensa. Pöytä täynnä erilaisia naamioita oli maaginen kokemus ja turhaan niitä ei peitetty liinalla silloin kun niitä ei tarvittu. Uskon, että olisin voinut käyttää tunnin tai toisenkin ihan vain katsellen naamioita ja saaden niistä vaikuttavia tunnetiloja. Niissä on jotain elävää, mutta samalla vangittua ja kuollutta.

"Vastuutonta" touhua

Naamioiden kanssa näyttellessä ei  enää olla "oma itse", eikä siinä mielessä olla henkilökohtaisesti omana persoonana vastuussa siitä mitä naamion kanssa tehdään. Samoin näytteleminen on väärin - pitää antaa itsensä vaikuttua naamiosta ja elää sen elämää. Toisaalta helpompi sano kuin tehdä - pitää olla rehellinen sille mitä tuntee ja hyväksyä myös se riittäväksi.

Valmistelevien harjoitusten ja lämmittelyjen jälkeen valittiin oma neutraalinaamio pöydältä. Valinnanavaraa oli, mutta kumman helposti eräs naamioista pomppasi itselleni selvästi houkuttelevimmaksi - se ikäänkuin kutsui - siinä oli jotain tuttua. Seuraavissakin harjoituksissa käytin yleensä sitä - se oli jotenkin tullut tutuksi.

Naamion pukemiseen ja naamion käyttämiseen liittyi sääntöjä. Naamio esimerkiksi puettiin omassa rauhassa muiden katseilta suojassa samoin kuin se otettiin pois. Se päässä ei myöskään saanut puhua (pl puolinaamiot). Naamiota ei myöskään käyttäessä pitäisi koskea tai peittää - eikä yleisölle esiintyessään kääntää pois yleisöstä, sillä muutoin illuusio katoaa eli naamio kuolee.

Ensimmäiseksi tehtiin pareittain harjoitus, jossa toinen piteli kättään "peilinä" ja naamionäyttelijän tehtävänä oli vain intensiivisesti seurata käden liikkeitä. Tästä tuli tavallaan peli, jolla toinen kuljetti toista. Kaipa jonkinlainen keskittymisharjoitus ja totuttelua naamion kanssa liikkumiseen. Itselleni naamion sisään muodostui melkoinen kasvihuone kun en ollut kuunnellut ohjetta hengittää nenällä. Loppuvaiheessa harjoitusta alkoi jo hiki tippua siihen malliin, että lopetuskehoitus oli aikamoinen helpotus. Jatkossa ei enää ongelmaa ollut nenän kautta hengittäessä.

Naamiot heräävät

Keskittymisharjoituksen jälkeen seurasi jotain mitä kutsuisin naamion herättämiseksi henkiin. Naamiot päällä maattiin selällään lattialla ja Anun lukiessa 10:stä yhteen avattiin silmät, "herättiin" ja ruvettiin pikkuhiljaa tutkimaan ympäristöä. Ohjeena oli avoimin mielin ja sillä asenteella, että kaikki mitä tulee vastaan on uutta ja ihmeellistä. Alkuun havainnointi oli varsin verkkaista, hapuilevaa ja varovaista, mutta ohje "kaikki on uutta ja ihmeellistä" auttoi.

Oma naamioni kiinnostui aluksi siitä miten se voi liikkua istuallaan liikuttamatta jalkoja. Törmätessään tuolin jalkaan, seurasi siitä, sen väristä, muodosta, materiaalista ja lämpötilatuntemuksesta aiheutuvaa ihmetystä ja opiskelua. Tuolin liikuttelusta aiheutuvat äänet olivat myös mieleniintoisia samoin kuin lattialaatoissa olevat naarmut. Istuin/voimistelupatja oli sitten vuorossa. Sen liikuttaminen ja vääntäminen eri asentoihin (todella monella tavalla) kiinnosti varmaan viiden minuutin ajan - vaikka ajan kulumista on vaikea arvioida.

Sosiaalisuus

Sosiaalista kontaktia tuli otettua kun toinen naamio tuli koskettamaan omaani jalasta. Varovaisen ihmettelyn jälkeen naamioni kiinnostui valtavasti - ei suinkaan toisesta persoonana - vaan toisen naamion hiuksista pilkistävästä pinnistä, mutta pinnin irrotusyritys jäi kesken kun toinen naamio ilmeisesti hämmentyi tilanteesta tai koki sen epämukavaksi. Naamioni tunsi myös kateutta, sillä toinen naamio vieressä keksi kääriä voimistelupatjan ympärilleen, aiheutti se tunteen "juku kun hienon näköstä - mäkin haluun".

Harjoitusta purettaessa tuli selkeästi esille se, miten kyseenalaistamalla voi maailmaa ja sen pieniä yksityiskohtia nähdä ja tulkita niin monella tavalla. Tavallaan pitkälti harjoituksessa tutkittiin maailmaa niinkuin pieni lapsikin tekisi - kaikki on uutta ja ihmeellistä. Pienikin hiekanjyvä saattaa olla äärimmäisen mielenkiintoinen.

Pojat on poikia

Pariharjoitus neutraalinaamioilla  oli myös erittäin mielenkiintoinen. Virikkeenä oli joitain esineitä - tuoli, vihko, vesipullo ja kuminauha. Sama juttu kun aiemmin, ideana tyhjäpäisyys ja kaiken uutuus. Maattiin lattialla parin kanssa ja laskun jälkeen taas "herättiin". Alkuun pientä ihmettelyä paikallaan, jolloin oma naamioni kiinnostui kädestään ja sen jälkeen vierellä olevasta vihkosta. Sille vain oli mm. epäselvää miten vihkoa pidetään kiinni ja mitä sillä tehdään. Lopputuloksena oli vihkoakrobatiikkaa ja revennyt sivu.

Toinen naamio oli tällä välin kinnostunut kuminauhasta ja työnteli sitä sormella lattiaa pitkin edes takaisin. Oma naamioni osallistui myös kuminauhan tökkimiseen. Otettiin kontaktia - aluksi toinen naamio tuntui omastani uhkaavalta, mutta muutaman epävarman kosketuksen jälkeen uhkaavuus katosi ja esineillä alettiin vuorovaikutuksessa puuhastella. Kas kummaa kaikkein mielenkiintoisin esine olikin pienen pieni (pari kolme milliä halkaisijaltaan) hiekanjyvä. Jyvän kanssa tuli syöteltyä ja pelattua "sormijalkapalloa" kunnes jyvä katosi jonnekin. Pienen etsiskelyn jälkeen kiinnostus siirtyi vesipulloon jne.

Naamioilla sinällään ei ole sukupuolta, mutta näyttelijän sukupuolesta tulee luonteenomaisia asioita myös naamion elämään. Pojat olivat esimerkiksi paljon kiinnostuneempia esineistä kuin toisista naamioista ja toisaalta taas tytöt ottivat enemmän kohtaktia ja pelasivat sosiaalisella vuorovaikutuksella enemmän kuin pojat.

Vähän on enemmän

Toisten parien seuraaminen oli vähintään yhtä mielenkiintoista ja opettavaa kuin oma työsketely naamion kanssa. Se että naamiot tutkivat jotain olemattoman pientä ja vähämerkityksistä asiaa kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja samalla 110 % keskittymisellä on äärettömän mielenkiintoista katseltavaa.

Tästä oppi sen, että näyttelijäntyössä ei tarvitse keksiä mitään omaperäistä tai isoa asiaa, vaan pienikin asia, johon keskitytään täysillä on riittävää ja mielenkiintoista. Yleisö on myös taitava keksimään merkityksiä naamioiden työskentelyssä ja ennakoimaan  mitä seuraavaksi ehkä tapahtuu. Naamiot ovat varsin ilmeisiä - mutta toisaalta osaavat yllättää rehellisyydellään - jos joku asia ei kinnosta, niin se ei kiinnosta ja sillä hyvä. Teenpä jotain muuta... jne.

Neljän neutraalinaamion kohtauksessa naamioiden tehtävänä oli istua ja nousta tuoleilta yhtä aikaa jne. Kun yksi nousee, muutkin nousevat ja kun yksi istuu, muutkin istuvat - yhtäaikaisesti. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta sitten anneettiin vapaus improvisoida jotain muuta. Seurauksena oli erinäisiä tuolin kaatumisia, kaatamisia, istumisia sylikkäin ja lopuksi iso pino tuoleja yhdessä kohtaa kuin nykytaideteos.

Yleisö tulkitsee

Oleellisempaa kuin teot olivat katsojien kannalta naamioiden reagoinnit - hämmennys uuden tilanteen edessä ja toisaalta rauhallisuus tekemisessä. Yleisö oli oikeastaan välillä edelläkin jo näkemässä mitä todennäköisesti seuraavaksi tapahtuu, kun taas naamiot vierekkäin istuessaan ja kasvot lähinnä yleisöön päin, eivät nähneet kokonaisuuden kehitystä. Lisäksi se, että naamiot ovat mielenkiintoisia myös sen takia, että koska kasvoista ei voi lukea mitään, eikä naamio voi puhua, tulkitsee katsoja naamion tuntemukset vartalon kautta. Se on hyvin kuvaava kieli. Siitä voi oppia sen, että näyttelijäntyössä ei kaikkea tarvitse esittää kasvoin tai puhua selväksi, vaan pelkkä jalkaterän asennon muuttaminen saattaa kertoa asian ihan yhtä selkeästi.

Karakteerit jäivät vähemmälle

Karaktäärinaamioiden ja puolinaamioden kanssa tehtiin muutama harjoitus, mutta niiden tarkempaan tutustumiseen ei aika antanut myötä, eikä niistä tullut mitään suurempia ahaa-elämyksiä tässä kirjoitettavaksi. Niillä on kuitenkin valmiiksi jo luonnetta ja tarkoitus on pyrkiä löytämään se hahmo miten se omassa itsessä vaikuttaa ja kohtauksen aikana pyrkiä pitämään kyseinen rooli. Puolinaamiot myös  puhuvat - pääsin tehtävänannon mukaan mm. laulamaan kibberishiksi isojen poikien saunailtalauluja.

Kurssi oli lyhyt ja oli viisasta keskittyä neutraalinaamioiden kanssa työskentelyyn. Ne tuntuivat jotenkin haasteellisemmiltakin ja mielenkiintoisemmilta kuin karaktäärit tai puolinaamiot. Monia asioita naamionäyttelemisessä ja muussakin näyttelemisessä voi verrata pikkulasten tapaan hahmottaa asioita, käyttätyä ja oppia maailmasta. Keskittyminen, kiireettömyys ja tietynlainen "kuittaus" vuorovaikutuksena yleisön  kanssa tekee naamioissa vaikutuksen ja vangitsee yleisön.

 Lopuksi voi todeta, että kirjoittaminen naamionäyttelemisestä niin kuin monesta muustakin missä pelataan mm. pään sisäisillä asioilla on varsin vaikeaa. Ei löydy sopivia sanoja ilmaista tuntemuksia ja tekemisiä. Samoin harjoitusten järjestys ja annetut ohjeet eivät välttämättä kaikin osin ole tässä täsmällisesti kirjoitettu ylös. Tavallaan aikakäsitys katosi välillä tehdessä ja myös muita katsellessa. Hieno kurssi, hieno kokemus, toivottavasti aihetta pääsee joskus toistekin opettelemaan. ©