Improvisaation viehätys
Koukussa improon

Kahden ja puolen tunnin päästä silmät loistaen: "Tää on mun juttu, tätä täytyy saada lisää, mä haluun oppia, tää on hauskaa, voi hemmetti kun tää ilta meni liian nopeesti, olispa jo ens torstai..."

Siitä alkoi improvisaatioharrastus ja innostusta on riittänyt jo puolitoista vuotta eikä loppua ole näkyvissä. Sama innostus on ollut yhteistä koko kurssiporukassa, joka melko hyvin onkin pysynyt koossa jo puolentoista vuoden ajan - muutama vahvistus on tullut ja muutama jäänyt pois. Kiitos kuuluu pitkälti myös loistaville kurssin vetäjillemme!

Mikä siinä improssa sitten niin viehättää? Siihen varmaan löytyy yhtä monta vastausta kuin on harrastajaakin, mutta todennäköisesti vastauksiin liittyy: leikinomaisuus, luovuus, vapaus, haasteellisuus, nokkeluus, yllätyksellisyys, hauskuus, jännitys, positiivisuus, esiiintyminen, tietynlainen pöljyys, omien ja muidenkin virheiden hyväksyntä ja oman itsensä kehittäminen.

Harjoitus tekee improvisaattorin

Harjoituksien alussa yleensä "lämmitellään" eli tehdään esimerkiksi nopeutta, reagointikykyä, useamman asian samanaikaista mielessä pitämistä tai pään nollaamista edesauttavia harjoitteita. Tavoitteena on nollata ajatukset ja päästä irti rajoitteista sekä ihan fyysisestikin lämmitellä lihaksia ja aivoja. Tekniikoita on paljon ja niistä on helppo juontaa erilaisia yhdistelmiä. Nämä ovat usein leikinomaisia juttuja ja näitä voisi käyttää monessa muussakin yhteydessä - esimerkiksi lämmittelyinä liikuntatreeneissä tai seuraleikkeinä bileissä tms.

Toisessa vaiheessa tehdään perusharjoitteita; esimerkiksi harjoitellaan määrittelyjä pienillä kohtauksilla. Esimerkiksi niin, että näyttämöllä on aluksi kaksi henkilöä, jotka aloittavat nollasta kohtauksen jossa viestivät näyttelemällä sen ketä ovat, missä ovat ja mitä tekemässä. Kun määrittely on tehty, vaihdetaan miehitystä ja sama juttu, taas kohtaus jossa määritellään nuo asiat. Määrittelyt ovat tärkeitä, sillä ne helposti jäävät tekemättä ja silloin yleisö on pihalla että ketä nuo ovat ja mitä tekemässä ja toisaalta todennäköisesti näyttelijätkin ovat tuuliajolla kun  tilanne ei välttämättä ole heilllekään selvä.

Loppupuolella tehdään sitten yleensä jotain pidempiä kohtauksia tai harjoitellaan erilaisia esiintymistekniikoita. Yleensä viimeistään näihin yleisö pääsee antamaan aiheita, esimerkiksi tapahtumapaikan tai sanoja mitä pitää käyttää tai ammatit henkilöille jne. Tekniikoita on paljon, mutta kerrotakoon tässä vaikka tulkkaaminen, eli siinä tyypillisesti kaksi näyttelee kohtausta, mutta he eivät itse puhu, vaan heidän puheosuutensa hoitaa kaksi muuta henkilöä. Toinen tyypillinen tekniikka on, että näytellään ensin tietty kohtaus neutraalisti ja sitten sama uudelleen aina eri tyylilajilla, jonka yleisö saa määrittää.

Toistaiseksi esiintymistekniikoista ollaan harjoiteltu lähinnä ns. lyhyitä, joka lähinnä tarkoittaa, että ei tehdä pitkää näytelmää, vaan esiintyminen koostuu useammasta lyhyestä erillisestä jutusta.

Viehätys

Itseäni improssa viehättää erityisesti se, että improkohtauksissa joutuu tilanteisiin joihin ei normaalisti elämässään joudu ja pääsee asettumaan erilaisten ihmisten asemaan eri tilanteissa. Joskus kohtaukset johtavat mielettömiin oivalluksiin ja joskus taas perikadon partaalle - haasteita riittää ja on kerrassaan riemukasta, että yleensä kohtauksissa päästään johonkin ymmärrettävään ja perusteltuun loppuratkaisuun. Yhteistyössä onkin impron voima, alla muutamia perusideoita kohtauksien rakentelussa ja yhteistyössä:

• kuuntele toisia ja hyväksy toisten ehdotukset, olivatpa ne millaisia tahansa
• älä mieti etukäteen, vaan sano se mitä  tulee ensin mieleen olipa se sitten miten kummallista tahansa
• pyri määrittelyyn "ketkä, missä ja mitä tekemässä"
• perustele oma ja muiden tekeminen
• tehdään yhdessä, ei jätetä toista pulaan, yritetään auttaa kaveria
• älä väen väkisin väännä kohtauksesta kummallista tai yritä naurattaa yleisöä

Niin sanotuista "mokista" eli alkuun järjettömiltä tuntuvista juonenkäänteistä kehittyy yleensä niitä parhaita asioita ja mielenkiintoisimpia kohtauksia. Jos kohtaus pysäytettäisiin "mokaan", moni herkullinen juttu jäisi kokematta. Täysin käsittämättömällekin asialle löytää helposti jonkun järjellisen selityksen. Toisaalta myös yleisö on erinomaisen taitava keksimään selityksiä asioille, joten kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta. Ja loppujen lopuksi pääasia on kuitenkin se, että tekijät ja yleisö viihtyy!

Esiintymiset tulevatkin toivottavasti mukaan jossain vaiheessa. Toistaiseksi kokemukset ovat varsin vähäisiä, lähinnä viime keväänä Työväenopistolla kurssien päätöstilaisuuden merkeissä. Tilaisuudessa esiintyi muitakin improryhmiä ja esitystä oli mainostettu siellä sun täällä, joten tuttujen lisäksi muutakin yleisöäkin oli paikalle saapunut. Ihan hauska kokemus, mutta kyllä pientä jännityksenpoikasta oli ilmassa ja impro ei ehkä ihan vapautunutta ollutkaan. Kokemuksesta oppii, näinhän se on, joten ehkäpä tänä keväänä jossain muodossa uudelleen! ©