Taimenreissu
Syksy 2004

Kesälomasta oli jäänyt viikon verran käyttämättä ja kun töiden puolesta asiat järjestyivät mukavasti, päätin suunnata Lappiin - kalastelemaan ja kultaakin vähän huuhtomaan - minnekäs sitä muuallekaan tässä viime vuosina on osannut harhailla.

Syyskuun puolivälissä sitten starttasin auton Tampereelta suuntana Ivalojoen korkeus. Matka sujui tuttuun tapaan idealla ajan niin pitkälle kun jaksan. Tällä kertaa jaksoin perille asti, tosin yö oli jo pitkällä kun puolenyön aikaan pysäköin auton pienen soratien varteen. Teltta pystyyn vai nuokkumista auton takapenkillä? Valitsin takapenkin siitäkin huolimatta, että kokemuksesta tiesin sen tällaiselle yli 190 cm:lle melkoisen akrobaattiseksi suoritukseksi, mistä on mukavuus kaukana. Lämpötila kävi siinä nollan tienoilla yön aikana, mutta autossa oli oikeastaan melko mukavan lämmin makuupussissa - ainakaan tuuli ei puhallellut sisään.

Aamulla kahdeksalta tavarat kasaan ja hyinen siviilivaatteiden vaihto retkikamppeisiin nollakelissä ja kovassa tuulessa. Katselin takapaksissa lojuvaa lapiota ja vaskoolia ja mietin, että tällä kelillä kyllä näpit jäätyvät ja vaskaamisesta ei tule mitään, joten hieman haikein mielin suljin luukun. Ei soran pesua tällä reissulla. No kalastus ja vaskaaminen kyllä haittaavat melkoisesti toisiaan. Kumpikin on varsin aikaavievää puuhaa, joten valinta oli reissun kannalta todennäköisesti kohtuullisen viisas. Sitä paitsi uudet kahluuhousuni veivät melkoisen tilan joten rinkka oli muutoinkin melko pullollaan.
 

Siitä sitten kumisaapasta toisen eteen ja suunta kohti noin viiden kilometrin päässä olevia järviä, joilta aioin kalastuksen aloittaa ja perustaa leiripaikan ensimmäiseksi yöksi. Matka ei oikein meinannut päästä käyntiin, sillä starttasin poroerotuspaikalta ja ensiksi oli aivan mahdoton viidakko aitoja ja kun ei ollut mitään kuvaa siitä miten erotus toimii ja mikä on aitausten logiikka, jouduin ryömimään ainakin kuusi kertaa aitausten läpi, ennenkuin tunturimaasto aukesi vapaana edessä. Muutamat jäljellä olevat kilometrit sujuivat melko joutuisasti ja kohta olinkin jo järven äärellä. Kamppeet alas ja leiripaikan valintaan. Paikka oli luonnonkaunis ja tasainen alustaltaan isolta alueelta ja näkyi siellä moni muukin poppoo yöpyneen, sillä maasto oli - ikävä kyllä - melko sotkuista ja roskaista. Sen siitä saa kun tien läheltä paikkoja valitsee. 

Kalastusvälineet esiin ja upouudet kahluuhousut jalkaan. Päätin ottaa vain virvelin, sillä tuuli oli varsin voimakas ja vastainen, joten perhosvavan kanssa olisi siima ollut enemmän rannan pensaissa kuin vedessä. Odotukset ja toiveet olivat korkealla  Entuudestaan hyväksy tunnettu lippa siiman perään ja heittelemään. Ei mitään. Kuljin pikkuhiljaa rantaa pitkin heitellen  tasaiseen tahtiin. Ei mitään. Noin 500 metrin jälkeen tuli suo-alue vastaan, josta järvi ilmeisesti oli yhteydessä muuhun vesistöön. Kahluuhousuillakaan ei pystynyt jatkamaan, joten järven ympäri kalastaminen jäi tällä kertaa haaveeksi. Ei kertakaikkisesti mitään - nykäystäkään, paitsi joku pohjakosketus. Ei oikein vaikuttanut  lupaavalta.

Autiotuvalle

Päätin jatkaa ruokailun jälkeen suoraan autiotuvalle, sillä tuntui melko turhalta jäädä leiriytymään tämän järven ääreen, kun ei kerran yhtikäs mitään elonmerkkejä ollut - ei pintakäyntejäkään näkyvissä tyynen puolen rannalla.

Tuvassa oli majoittumassa saksalainen nuorehko pariskunta, jotka olivat pari päivää aiemmin patikoineet Ivalojoelta ja reitinvalinta oli ollut hieman huono - vaelluskengillä isoja soita pitkin. Ei helppoa. Varsinainen  missio heillä oli laskea kanooteilla Ivalojoki alas ja kaveri oli kirjoittamassa reissusta artikkelia johonkin ulkoilmalehteen. Ihan mukavan oloisia tyyppejä.

Pienen tutustumisen jälkeen otin virvelin mukaan ja lähdin koettamaan autiotuvan viereisestä järvestä. No eipä aikaakaan kun jo mukavasti jokin tempoili siiman päässä. Taimen - aavistuksen alamittainen - joten pistin kasvamaan. Seuraava iski jo muutaman heiton perästä ja tämä oli juuri otettavan kokoinen, joten ei muuta kuin nopea suolistus ja kala parempaan talteen. Katsoin syönnöksetkin - pientä katkaa suurin osa, mutta näemmä lippakin kelpasi. 

Vielä yksi alamittainen joka karkuutti itsensä ja toinen otettavan kokoinen, mutta sen päästin takaisin kun tuossa ensimmäisessäkin oli jo syömistä ja kala tuntui syövän hyvin. Sitten iski jo hieman suurempi järkäle lippaan ja ehdin sitä minuutin verran väsytellä, mutta sitten kauniisti hypäten ja ravistellen se pääsi irti. Harmitti kahdestakin syystä - pidin varmaan siimaa turhan kireällä, joka todennäköisesti aiheutti hypyn ja toiseksi harmitti se, että tuosta lipasta olin kesän Ivalojoki-reissulla taittanut väkäset alas kun pikkutaimenta tuli riesaksi asti ja väkästen kanssa irrottelu oli turhan väkivaltaista. No ei se mitään - se olisi vain ollut suurin taimen minkä olen koskaan saanut... murinaa...  tosin myönnettäköön, että siihen ei kovin suurta olisi tarvittu - mutta kuitenkin.

Olin koko ajan pysynyt samassa paikassa ja vaikka kala söi hyvin, ajattelin siirtyä rantaa eteenpäin ja koluta nopeasti tuon puolen järvestä, jotta saisi kuvan mitkä olisivat hyviä ottipaikkoja. Kalastelin parinsadan metrin matkan, mutta siellä ei taaskaan mitään. No eipä hätää - onneksi oli se paras paikka tiedossa ja ajattelin vielä käydä heittämässä siitä muutaman kerran ennenkuin hämärä ehtii maille. Nykäys saaliina ja hämärä jo hiipi siihen tyyliin, että päätin lähteä valmistelemaan iltatoimia.

.
Näkymä tuvan ikkunasta. Ilta jo alkaa hämärtyä. Toisin kuin kesällä tässä vaiheessa hämärä saapui jo seitsemän aikoihin ja varoitteli tulostaan jo hieman aikaisemmin.

Ilta hämärtyy ja tuuli tyyntyy. Pilvien väistyminen tietää usein kylmää yötä.

Iltasella jo uni maistuikin hyvissä ajoin pitkän ajomatkan ja auton takapenkillä vietetyn hieman epävakaisen yön jälkeen ja silmien lurpahdellessa mietin jo innolla huomisen kalastuksia.

Pakkanen

Aamu valkeni pienessä pakkassäässä ja järvelle tallustellessani muoviset kahluuhousut jäykistelivät pakkasessa ja rannan lätäköt ritisivät kun niihin astui. Talvi teki vauhdilla tuloaan. Hengitys huurusi aavistuksen ja auringon säteet metsän rajan takaa usvaisen rannan halki järvelle saivat aikaan taianomaisen tunnelman. Kaksi joutsenta levitteli siipiään toisella puolella järven selkää. Hieno hetki.

Kala vaan ei ollut syönnillään. Keluuttelin vieheitä tunnin verran, mutta sitten alkoivat  näpit olla jo niin jäässä niin, ettei kelaamisesta meinannut enää tulla mitään. Rinkassa olevat sormikkaat olisivat olleet tarpeen. Ei siis nykäyksen nykäystä - edes siitä edellisillan paikasta. Sentään muutamia pinnassakäyntejä, mutta en saanut viehettä riittävän lähelle tai sitten se ei vaan yksinkertaisesti kelvannut.

Majalle palatessani saksalaiset tekivät lähtöä edellisiltana yhdessä suunnitellun reitin mukaan - tunturirinteitä hyväksikäyttäen ja soiden ylitykset kapeimmista kohtaa. Samaan aikaan alkoi uutta porukkaa lappaa tuvalle. Ensin neljä miestä ja sitten vähän ajan päästä vielä pari lisää. Siinä aamukahveja sisällä keitellessäni kävivät jokainen suunnilleen vuoronperään sisällä kamppeitaan tuomassa ja kyselivät samat normaalit jutut - jouduin selittelemään tulemiseni ja kalastukseni sun muut ainakin neljään kertaan kun eivät yhtäaikaa paikalle sattuneet, mutta mikäs siinä, kivaa ja seurallista porukkaa tuntuivat olevan.

Heillä oli ollut tarkoitus tulla majalle jo edellisenä iltana - olivat tulossa Kultalan suunnasta, josta jo sinällään on melkoisesti matkaa, mutta vaikeudet olivat alkaneet kun Appisjoen ylitys oli käynyt hankalaksi ja he olivat lähteneet ylävirran suuntaan etsimään ylityspaikkaa. Paras paikka ylitykseen on kuuleman mukaan se kohta jossa Appisjoki laskee Ivalojokeen. Ilta oli sitten ennättänyt ylimääräisen lenkin myötä pitkälle ja autiotupaa lähestyttäessä pimeys yllätti suunnistuksessa ja väsy oli voimalla iskenyt erityisesti heidän ulkomaalaisvahvistukseensa, joten päättivät pistää teltat pystyyn.

Aamulla olivat sitten heränneet ja paikallistuksen jälkeen havainneet leiriytyneensä noin 300 metrin päähän tuvasta. Vähän ihmettelinkin miten porukkaa jo kymmenen maissa aamupäivällä saapui tuvalle, mutta tähän siis löytyi hyvä selitys. Niin se erämaa osaa yllättää, vaikka olisi kokenuttakin porukkaa.

Harhapoluilla

Päivän kalastusteemana suunnittelin kalastavani järven ympäri - kaipa sieltä jotain tarttuisi koukkuun. Ainakin 70 % järven rannasta näytti olevan suoperäistä, joten kahluuhousut taas jalkaan ja taapertelemaan kuukävelyllä - rantaa pitkin ja virvelillä heitellen. Harmitti kun tuuli oli yltynyt niin navakaksi, että perhokalastus vaikutti varsin mahdottomalta - toiselta puolelta järveä olisi rullausheitoilla tietysti saanut perhon jonkun matkan päähän, mutta päätin jättää vavan vielä toistaiseksi rinkan viereen ja odotella tyynempiä säitä.

Pääsin järveä puoleen väliin ilman nykäyksen nykäystä ja ex-tempore päätin, että lähdenpä tästä seuraamaan puroa, joka virtaa noin parin kilometrin päästä olevasta järvestä - kartta ja kompassi ei ollut mukana, mutta arvelin että kun seurailee puroa, niin sieltähän se löytyy ja takaisin samaa reittiä. Siispä puroa pitkin - hankalakulkuista varvikkoa, jossa kahluuhousuissa lompsiminen oli aikamoinen urakka. Niillä kun ei oikein voinut ottaa normaaleja askeleita, niin aloin ymmärtää miksi myös kuukävely näyttää niin hassulta.

Seuraavakin järvi oli tyhjä - tai siis ei ainakaan syönyt vieheeseen. Rantakin oli aika hankala kalastettava, sillä suoperäinen maasto upotti pahasti ennenkuin pääsi heittoetäisyydelle ja muutoinkin järvi oli varsin rehevä ja lähinnä onnistuin ruoppaamaan rannasta ylimääräiset pohjakasvit. Aurinko sentään hymyili iloisesti, joten mikäpä siinä. Ei kun takaisin "omalle" järvelle. Arvelin, että oikaisen valmiiksi toiselle puolelle puroa ja kun puro näytti kaartavan vasemmalle, niin ajattelin auringosta suunnan ottaneena, että tuostapa oikaisen jonkun matkaa kun kuljen suoraan, enkä seuraa ihan puron vieressä.

Aamujäät suojaisissa poukamissa kestivät jo painavahkon vieheenkin, mutta selkä oli vielä pääson avoimena.

Syksy tuo tullessaan hauskoja illuusioita - tuulenviri kohtaa jään reunan - mielenkiintoisia luonnon taideteoksia. Jäät sulivat kyllä päivän mittaan järven rannoilta, mutta erilliset pienet suolomperot säilyttivät ohuen jääkerroksensa.

Aurinko värjää voimallaan ruskan värit.

Suomaasto senkuin jatkui ja välillä oli varvikko pään korkeudella ja mättäiden välit täynnä vettä. Eipä ollut mieltä ylentävää puuhaa kahluuhousuissa. Alkoi jo hirvittää mahtavatko housut kestää varvikkoa vaikka paksuhkoa materiaalia olivatkin. Pidin auringosta suuntaa ja kumman pitkään tuntui menevän ilman, että järvi pilkahtaisi näköpiiriin. Vihdoinkin vettä kimmelsi edessä - mutta - mutta - eihän tämä ole se järvi missä  tupa sijaitsee - mikä ihmeen järvi tämä on - eihän kartassa pitänyt olla mitään lisäjärviä - missä ihmeessä mä oon? Oonks mä eksynyt - täh - voi helskutti - miksen mä ottanut karttaa ja kompassia tuvasta matkaan - niin no ei pitänyt lähteä kauemmas kun vaan kiertää järvi. Piru vie. Siinä sitten pieni neuvonpito vasemman ja oikean aivolohkon välillä ja päätin marssia puoli kilometriä vasemmalle, jossa kohosi pieni mäennyppäre. Sieltä onneksi sain näkyviin noin puolen kilometrin päässä siintelevän varsinaisen järven jossa tuvan kattokin jo siinteli. Huh huh. Siinä olisi voinut pahemminkin vetää harhaan ja itse asiassa oikealta ohi koko isommastakin järvestä. En enää ikinä lähde mihinkään ilman karttaa ja kompassia - se oli selvä opetus tästä reissusta.

Tuvalle saavuttuani tarkistin vielä kartasta ja sieltähän se pikkujärvi löytyi, johon olin törmännyt eksyttyäni. En vaan ollut noteerannut sitä mieleeni aamulla karttaa ja päiväohjelmaa miettiessäni. 

Herkkuillalliset

Ruokahalu oli kasvanut suolla lompsiessa ja eksyillessäni, joten kaivoin eilisen taimenen esiin. Paistettua taimenta ja perunamuusia - johan oli nimittäin hyvää. Hieman suolaa ja sitruunapippuria ja maku oli kerrassaan mieletön. Ja tuoksu myös - harmi kun kalaa ei ollut enempää - olisi voinut tarjota maistiaiset muillekin tuvassa olijoille - kovasti tuntuivat lipovan huuliaan. Mutta olipa heilläkin kyllä herkut matkassa - illemmalla kääräisivät sisäfileet esiin, joita paisteltiin kivipedillä ja punaviiniä oli myös matkassa. Ilman täpötäyttä kupua taimenesta olisin kyllä katsellut menoa kieli pitkällä. Sain kyllä maistiaiset heidänkin eväistään - höveliä porukaa. Tein itse vielä puoli satsia räiskäleitä lohduttautuakseni päivän nykäyksettömästä kalareissusta - johan oli mukava käydä pitkäkseen ja vähitellen itsekin yhtyä kuorsauskerhoon.

Yöllä oli pakko lähteä käymään puuceen puolella. Ei olisi millään viitsinyt jättää lämmintä makuupussiaan ja kiskoa kylmiä vaatteita päälle ja ulos nollan tietämillä olevaan säähän asioimaan. Aukaistessani tuvan oven äimistyin mielettömän kaunista näkyä. Täysin pilvetön taivas täynnä sekä pieniä että suuria tuikkivia tähtiä ja pään päällä leimusivat valkoiset revontulet ja ympärillä hiljainen erämaa. Puuceessä oli kerrankin mukava istuskella ja ihailla taivaalla loistavia revontulia. Tähdenlentoakin pääsin todistamaan.

Aamulla oli tyyntynyt, joten nappasin perhovavan matkaan ja ryntäsin kiireen vilkkaa järvelle. Kahlatessani kahluuhousuilla vähän kauemmas rannasta huomasin toisen lahkeen vuotavan. Eilinen suo-kuukävely oli siis sittenkin puhkaissut kankaan vähän alta polven korkeudelta - itse asiassa kenkäosan ja lahkeen liittymäkohdan jäykähkö liitos oli nitkunut kävelystä ja aiheuttaen pienen reiän liitokseen. Perhostelu oli pitkästä aikaa mukavaa, mutta edelleenkään ei nykäyksiä ja vain muutama pintakäynti ja nekin ikävä kyllä toisella puolella järveä ja sielläkin melko kaukana rannasta. Heittelin aikani ja auringon noustessa korkeammalle alkoi tuulla - ensin varovasti ja sitten jo taas totuttuun tapaan navakasti ja perhostelu vastatuuleen kävi melko mahdottomaksi.

Siispä aamupuuron laittoon. Puuroa laitellessa muut pakkasivat ja heillä oli tarkoituksenaan jatkaa isommalle järvelle - matkaa tulisi yli kaksikymmentä kilometriä ellei enemmänkin, joten aikainen lähtö heilläkin tarpeen. Aamupalan jälkeen paikkasin kahluuhousut.

Päiväretkellä

Itse lähdin päiväretkelle noin seitsemän kilometrin päähän olevalle isohkolle järvelle. Pakkasin rinkkaan vain tarpeelliset, eli päiväruoan, ruoanlaittovälineet, vaatetta ja kalastusvälineet ja senkun matkaan. Tuntui mukavalta käveleksiä kevyellä rinkalla ja katsella syksyn värejä. Suurimmaksi osaksi reitti kulki matalahkossa koivu-kuusi-metsikössä ja vain korkeimmilla paikoilla oli metsästä paljasta vyöhykettä. Porojen polut jaksoivat ihmetyttää - iso hyväkulkuinen polku katoaa yhtä äkkiä kuin on ilmestynytkin ja kymmenen metriä oikealle lähtee taas pienempi ura, joka taas pian katoaa ja kohta tulee taas iso polku vastaan jne. "Nou logic!"

Järvelle saavuttuani aloitin taas tuttuun tapaan kalastuksen kulkien rantaa pitkin - suurimmaksi osaksi kalastin virvelillä tuulen ollessa edelleen varsin navakka, mutta toisella puolella järveä pääsin taas myötätuuleen heittämään rullausheittoja. Ei  niin mitään - ei edes haukia. Nykäystäkään ei ollut tullut sen ensimmäisen illan ihmeen hyvän syönnin jälkeen - miten tämä voi olla tällaista. Ehkä kylmenneet säät muuttivat sitten syöntiä - kyllä noin isoilla järvillä varmaan kalaa oli. Tai sitten kalat olivat syvemmällä -  rannalta ulottumattomissa. Vajaan kolmen tunnin kelaamisen jälkeen ei auttanut kuin lähteä takaisin päin. 

Paluumatkalla pysähdyin ruokailemaan  - maapuuta oli varsin mukavasti, joten tein pienen nuotion ja keitin kahvit. Sulatejuustoa ja metwurstia leivän päälle ja päivä alkoi näyttää paljon valoisammalta. Eihän se kalansaanti ainoa tärkeä asia reissussa ole - pitää osata nauttia siitä mitä on - luonnosta ja rauhasta.

Ilta meni mukavasti tuvalla ja aamulla pakkasin tavarat ja jätin lämpimän ja mukavasti suojaa tarjonneen tuvan ja suuntasin kohti pohjoista, noin parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan toisen vesistön äärelle.
 

Tupatunnelmaa lavitsalta kuvattuna.

Joen vartta. Ylityspaikan löytäminen ei kahluuhousuilla ole ongelma.

Jokiuomaa. Ruska valtaa joen rannat.

Kahvivedet valmistuvat tauolla. Elävässä tulessa on sitä jotakin - taikaa.

Päivä ja erityisesti aurinko hymyili syksyisessä metsässä kulkiessa. Reitin valitsin välttelemällä soita, joita olin jo tällä reissulla riittävästi rämpinyt. Vähitellen reitti nousi aikaisempaa korkeammalle tunturimaastoon ja samalla metsä muuttui pensasmaisesta ikimetsäksi. Vanhoja isoja honkia ja kuusia. Elävien lisäksi osa keloina pystyssä, osa jo tuupertuneina maahan. Puiden rungoissa näkyi silloin tällöin  vanhoja metsäpalon jälkiä, mutta puut olivat selvinneet silloisesta vitsauksesta ja toivottavasti selviävät edelleenkin pitkään. Komeaa katseltavaa ja kuljettavaa.

Ruokatauon jälkeen jatkoin vielä tunnin verran tarpomista, jonka jälkeen kartan mukaan alkoi kohta jyrkkä laskeutuminen tunturin rinnettä pitkin alas jokialueelle. Ensin sukelsi peilityyni lampi vastaan - upea näky korkeammalta tunturin rinteeltä. Vasta lähempänä jokea alkoi näkyä pitkästä aikaa ihmisten aiheuttamia jälkiä - joitain nuotiopaikkoja ja kodan tukipuita. Kaikki hyvin vanhoja ja nuotionpohjatkin jo sammaloituneita.

Joskus oli porukkaa ollut liikenteessä siis enemmänkin tällä suunnalla - mikä lie vähentänyt väen määrää. Se jäi arvoitukseksi. Aloin etsimään sopivaa leiriytymispaikkaa ja niitähän oli kyllä tarjolla yllin kyllin. Vanhoja leiripohjia ja tasaista maata vaikka millä mitalla. Sopiva löytyikin erään lompolon niemestä.

Teltta pystyyn ja kalastus käyntiin. Kalastin ensin kokeeksi lompolon rantaa. Sama huono kalatuuri jatkui kuin aiempinakin päivinä. Ei niin mitään. Päätin siirtyä ylävirtaan seuraavalle lompololle. Niitä riitti pari kolme ylävirtaan tasaisin välimatkoin ja muutama erillinen lampikin tuli kalasteltua. Ei mitään edelleenkään. Onneksi sentään sää oli loistava ja maasto mukavakulkuista ja kaunista "omenapuutarhaa".

Ei auttanut muuta kuin palata teltalle ilman saalista ja kaivaa päivällisruoat esille. Trangia vettä keittelemään ja sillä aikaa sopivaa maapuuta keräämään nuotioaineksiksi. Päivällisen jälkeen nuotio loimuamaan ja päivällä vaelluskengissä kastuneet sukat kuivumaan. Goretex-vaelluskengät - ehkä gore-tex pitää veden, mutta poluttomassa ja osin märässä maastossa hieman nilkkaa korkeammat kengät eivät yksinkertaisesti riitä - aina sieltä jostain pääsee vettä lorahtamaan ja sitten peli onkin jo pelattu.

Nuotiolla

Nuotiolla oli myös mukava paistaa räiskäleitä - onneksi olin autiotuvalla tehnyt vain puolikkaan taikinan - nyt oli oikea hetki juhlistaa tulevaa telttayötä. Räiskäleiden kadotessa sokerikuorrutuksella suuhun alkoi ilta vähitellen pimentyeä yötä kohti. Tuuli tyyntyi. Auringon lasku värjäsi kauniisti taivaanrannan pilvikerroksia.

Onneksi mukaan oli sattunut kunnon untuvapussi, joten yöllä ei kylmyys pahemmin yllättänyt huolimatta pienestä pakkasesta. Aamulla ranta oli taas kerran jäässä. Aamupuuron jälkeen suuntana oli tällä kertaa alavirran suuntaan lompoloita kalastelemaan. Mukana oli sekä virveli, että perhosvälineet. Sama juttu jatkui - ei kertakaikkisesti mitään vaikka otollisen oloisia paikkoja oli vaikka millä mitalla. Miten voi olla, että jo monta päivää oli mennyt tyystin ilman kalaa, vaikka ensimmäisenä  iltana syönti oli ollut niin mainio. Kummallista kerta kaikkiaan - kummallisia ovat kalojen aivoitukset ja käytös.

Vihdoinkin

Viimeisellä lompololla sitten tärähti. Vapa taipui ja siimaa alkoi mennä - selvästi iso jötkäle. Mikä lie sitten kyseessä. Varsin nopeasti näin pitkulaisen ohjuksen pyörähtävän pinnassa. Haukipa se siellä. Vaikka en ollutkaan haukea tullut pyytämään 1000 km päähän, niin useamman päivän tyhjän kelaamisen jälkeen kunnon taistelu oli mannaa. Hauki jaksoi vääntää vastaan varsin pitkään, mutta lopulta sain sen pieneen ruohotuppaiden muodostamaan pienoislaguuniin ja siitä sitten käsillä heittämällä maalle. Painoa oli puolitoista kiloa - suolistus ja reppuun.

Päätin kiertää lomperon ympäri vaikka kello oli jo varsin paljon ja nälkä yltynyt. Tässä lomperossa oli elämää. Se oli varsin matalaa - suurimmalta osin luokkaa puoli metriä ja useammassa kohtaa näkyi vanoja risteilevän - haukia aivan selvästi. Yritin välttää lisähaukia, mutta yksi oli epäonnekseen itseäni nopeampi iskien läheltä rantaa uppotukin alta lippaan. Eipä siinä auttanut kuin väsytellä se rantaan ja koska en saanut viehettä siististi irti, joutui tämäkin puolitoistakiloinen repun painoksi. Oli pakko lähteä ja varaa ei enää ollut saada useampaa samankokoista - johan siinä rinkankin paino ikävästi kohoaisi. Hauki kun ei maultaan ole niitä parhaimpia, vaikka toki syötävä onkin.

Siltä lomperolta olisi helposti saanut ainakin viisi haukea. Pakkohan siellä jotain muutakin kalaa oli olla tai ainakin läpi kulkea, mutta se muu ei vaan ollut kertakaikkisesti syönnillään. Teltalle palatessani mietin jäänkö vielä yhdeksi yöksi kuten olin aiemmin suunnnitellut, mutta koska sää näytti kääntyvän epävakaisempaan suuntaan ja pilvet alkoivat näyttää yhä harmaammilta ja sateen uhkaa oli ilmassa, tein pikaratkaisun vaikka kello olikin jo varsin paljon ja valoisaa aikaa enää reilut kolmisen tuntia: ruokaa, teltta kasaan ja kohti autoa mars. Fiilis ei oikein innostanut jäämään enää vain yöksi ja aamulla marssimaan autolle, sillä mitään lisäohjelmaa ei mielessä enää ollut ja keksitkin olivat loppuneet. Se on nimittäin iso asia se! :)

Niin siinä sitten kävi, että ilta kului pikamarssinsuunnistuksen parissa hämärää vastaan. Poroaidan osasin tällä kertaa kiertää vähän kauempaa. Autolle saapuessani alkoi olla jo varsin pimeää, joten voi sanoa, että nappiin meni. Tunti myöhemmin olisi ollut jo varsin tuskaa kulkea kivikkoisessa ja louhikkoisessa maastossa. Olisi peräti voinut mennä teltan pystyttämiseksi.

Siviilikamppeet päälle ja auto kohti etelää. Tämä reissu oli todella kaksijakoinen - todella hienoja ensimmäinen ilta ja mukavia luonto- ja retkeilykokemuksia reissun varrella sieltä täältä, mutta kokonaisuudessaan kalastuksellisesti varsinainen pettymys. Onneksi sentään loppuun pari mukavaa taistelua haukien kanssa, jotta ei aivan mennyt harakoille loppureissu. No sellaistahan se kalastus on - joskus on syönnillään ja kun ei ole syönnillään, niin ei sille sitten kertakaikkisesti mitään voi!  ©

Lampi näkyvissä, taustalla joki. Leiripaikalle oli tästä vielä kilometrin verran oikealle.

Teltanpaikaksi löytyi vanha leiripohja. Istuinpöllitkin olivat valmiina, tosin puolet jo lahonneita.

Sukkien kuivaus - korjaan savustus käynnissä.

Ruskan värit myös taivaalla.

Harhanäky? Ei sentään vain jäätä rannassa.

Jänkäkoira eli hauki. Reissun loppuun tuli taas muutama saaliskin, mutta ei niitä toivottuja lajeja.

Jatkuva ulkonaolo riittää syksylläkin antaman hieman väriä naamaan.