Saariselän vaellus
Pääsiäinen 1989

Matkaan lähdettiin Joensuusta Timon isältään käyttöönsä saamalla vuoden -75 keltaisella Golffilla. Pitkän ajomatkan jälkeen huoltoasemalle käännyttäessä ei kaasupolkimen nosto hidastanut vauhtia lainkaan, vaan auto vaan mennä posotti samaa vauhtia kaasu päällä  - lienee kaasuvaijerin pää jäätynyt moottoritilassa maantieasentoonsa.

Hassu fiilis kun auto vaan menee ja menee - huoltoaseman ympäri ajetun kunniakierroksen jälkeen saatiin kulkupeli kuitenkin seisahtumaan voimakkaasti  jarruttamalla. Konepelti auki ja tutkimaan, mutta mitään erityistä ei havaittu. Lisää öljyä koneeseen ja tauolta lähtiessä jää lienee sulanut, sillä ongelma oli poistunut.

Jään kertyminen rakenteisiin lienee aiheuttanut vielä toisenkin mielenkiintoisen  ajoelämyksen, sillä tultaessa eräälle sillalle suojaisan metsän jälkeen nousi konepelti reilu puoli metriä tuulen ja ilmanvastuksen vaikutuksesta pystyyn peittäen kokonaan näkyvyyden eteenpäin - josta tietysti samaan aikaan lähestyi toinen auto. Ilmeisesti konepellin lukkoonkin oli jää tehnyt tepposensa eikä konepelti ollut sulkeutunut kunnolla ja tuulisalpakaan ei toiminut. Huikea fiilis tuokin, mutta ei ole tarpeen toista kertaa.

Kiilopäällä tutustuttiin ensimmäinen ilta tulevaan retkiporukkaan ja opas piti pienen luennon talvivaeltamisesta ja varusteita tarkasteltiin ja täydennettiin sekä suunniteltiin vaellusreittiä. Seuraavana aamuna sitten aloitettiin varsinainen vaellus.
 

Poroja nähtiin vain pariin otteeseen reissun aikana ja silloinkin vain etäältä. Lienevät kyllästyneet retkeilijöihin.

Sää suosi useimpina päivinä auringolla ja pienellä pakkaskelillä. Mikäs siinä hiihdellässä.

Kiilopää - Terävänkivenpää - Suomunruoktu - Tammakkolamp i- Tuiskukuru - Luirojärv i- Sokosti - Lupukkapää - Lankojärvi - Rautulampi - Kiilopää

Alkuun jännitti hieman miten tuolla hankien keskellä oikein pärjäilee, vaikka varusteet olikin ihan kunnolliset. Homma lähti kuitenkin sujumaan mukavasti ja hankikannolla on mukava hiihdellä. Reitti oli valittu siihen tyyliin, että pysytellään koko ajan melko korkealla tuntureiden rinteiden korkeuskäyriä seuraille - hyvien maisemien ja hankikannon vuoksi.

Huiputuksesta kehkeytyi pitkälti tämän vaelluksen teema. Pyrittiin käymään vähintään kerran päivässä alueen tai reitin korkeimmalla huipulla. Säät suosivatkin maisemien ihailua.

Vaelluksen perusasiat tulivat nopeasti tutuiksi. Vaellushan on itse asiassa tavaroiden pakkaamista suurella vaivalla reppuun, niiden siirtämistä 10-15 km päähän, niiden levittelyä ympäriinsä, sitten ne taas pakataan ja kannetaan niitä taas muutama  kymmenen kilometriä, levitellään - pakataan...

Toinenkin vaelluksen peruspiirre tuli nopeasti tutuksi. Vaellus on rentouttavaa ja arkiasiat unohtuvat nopeasti. Tämä johtuu siitä, että kaikki aika menee pakkaamiseen, etsimiseen, syömiseen, sukkien ja muiden varusteiden kuivattamiseen, syömiseen, etsimiseen, sormien lämmittelyyn, naaman rasvaamiseen, suksien voiteluun jne. Käytännössä siis hengissä pysymiseen.

Yöpymiset tapahtuivat varaustuvissa. Ne ja erityisesti autiotuvat ovat kyllä loistava keksintö. Saunomaankin päästiin Luirojärvellä. Siinäpä olikin ulkomaalaisvahvistuksilla ensialkuun epäuskoista ihmettelyä. Ja me suomalaiset tietysti kovasti lauteilla kehuttiin, että sieltä sitten kohta mennään avantoon uimaan tai vähintäänkin lumeen pyörimään ja annettiin ymmärtää, että ollaan kovia sällejä.

Ranskalainen ja sveitsiläinen olivat epäuskoisia, mutta esimerkkiä seuraten kävivät sitten hangessa itsekin pyörimässä - avantoa ei siinä sopivasti ulottuvilla ollutkaan. Ei  siinä mitään mutta kun ne innostuivat ihan älyttömästi siitä, että loppujen lopuksi kävivät varmaan 3  - 4 kertaa samanlaisen satsin. Taisi meistä suomalaisista tulla enempi sivustakatsojia - kohtuu kaikessa.

.
Huiputusrituaali käynnissä todennäköisesti Terävänkivenpäällä.. Tunturin hengen tai maahisten lepyttämiseksi tulee huippua kiertää vastapäivään kolme kierrosta.

Ilta-aurinkoa Tammakkolammen maisemissa. Sielu lepää vieläkin kun muistelee tuota rauhaisaa hetkeä.

Huippuhulluutta havaittavissa.Sää muuttuu todella nopeasti tunturialueella auringosta pilviseksi ja lumisateiseksi. Ja sitten taas kohta toisinpäin.

Saariselän vaellus oli kaiken kaikkiaan hyvä kokemus ja leppoisa johdatus talvivaelluksen saloihin. Samalla myös tunturimaisemat ja -luonto veivät tämän matkalaisen sydämen - eivätkä ole palauttaneet sitä kokonaan vieläkään. Sinne on ollut pakko palata aina uudelleen, vaikkakin reissujen luonne on muuttunut vuosien mittaan.

Alkuvuosina oli tärkeää matka pitkiä matkoja, nähdä lukumääräisesti paljon ja huiputtaa huippuja. Nyttemmin reissuista on osittain kalastuksen ja kullanetsinnän vuoksi tullut tyystin erilaisia - aikaa kuluu enemmän samoissa maisemissa ja luontoa hieman kiireettömämmin eri näkökulmasta katsoen. Lapinhulluus ei siis ole kadonnut - vain muuttanut hieman muotoaan. ©