Rautujärvi
2006
Kanjonikalastusta
Bussivuorot eivät aina satu sopimaan kulkijan toiveisiin. Vaikka olin lähtenyt aamulla Rovaniemeltä pääsin lähtöpaikkaan vasta kun kello oli noin puoliyö. Takana oli pitkä odottelu ja bussinvaihto Inarissa. Saamelaismuseo Inarissa oli onneksi varsin mielenkiintoinen nähtävyys eli odottelussa oli jotain hyvääkin. Tulipa nähtyä saamelaisesineistöäkin, erityisesti ajatellen syksyllä alkavia artesaaniopintoja.
Bussin takavalojen kaikottua viritin uuden rinkkajärjestelmäni kantoon. Kyseessä oli saksan armeijan eräs malli jossa varsinaisen selkään laitettavan anatomic-mallisen rinkan lisäksi oli reppuosa jonka voi ripustaa viilekkeistä mm. eteen, oman rinnan päälle jolloin osa tarvikkeista on helposti käsillä. Käytännössä tuo toimi varsin näppärästi eikä ennakoimani ongelmat näkyvyydessä jalkoihin ollut käytännössä haittaa. Kokonaistaakka tuli miellyttävämmin jalkojen päälle, tosin raskaasti lastattuna reppu kuormitti ikävästi hartioita. Järjestelmä osoittautui reissussa kutakuinkin toimivaksi ja erillinen reppu toimi kätevästi myös päiväreppuna.
Ensimmäisen yön kohteena oli Rautujärvi jonne matkatessa ehti aamu jo sarastamaan. Rannasta löytyi kammi ja pienen harkinnan jälkeen päätin yöpyä kammin makuupenkillä sillä kodan virittely ei raskaan päivän ja vielä raskaamman marssin jälkeen enää maistunut. Ansaitut unet olivatkin makoisat vaikka makuupenkkiä ei oltu suunniteltu tällaiselle pidemmälle henkilölle.
Päivä oli jo liki puolessa kun aamupalaa virittelin. Aamupalaa jakamaan ilmestyi joukko muurahaisia. Maahan tippuneet kauraryynit tuntuivat tekevän hyvin kauppansa ja pientä käden - vai jalan - vääntöä oli havaittavissa.
Rautujärvi ei nimestään huolimatta antanut rautuja eikä itse asiassa muutakaan. Parin tunnin rannalta kalasteluyritysten jälkeen totesin tuulen vielä yltyessä homman olevan jokseenkin toivotonta. Järvi kun oli niin iso eikä pohjamuodoista oikein päässyt selvyyteen joten sellaista hakuammuntaa ei jaksanut pidempään. Harmittelin hieman tilannetta sillä olin toivonut reissusta ensimmäistä rautuani, mutta se jäi nyt odottamaan hamaa tulevaisuutta.
Jatkoin matkaa muutamien kilometrin päässä alkavan järvijatan ja siitä eroavan kanjonimaisen jokiosuuden yhtymäkohtaan josta arvelin löytyvän miellyttävän ja kenties kalaisankin leiripaikan. Paikalta löytyikin yllättäen uudehko mökki ja hetken pähkäilyn jälkeen leiriydyin jonkun matkan päähän sopivalle vanhalle leiripaikalle. Kota pystyyn ja iltakalastukset järven ja joen rannalla kokeeksi. Pari ahventa nappasikin virveliin ja jotain lajia kävi yrittämässä perhoon, mutta enempiä ei sinä iltana tullut.
Seuraavana päivänä lähdin sitten päiväretkelle jokiosuutta alaspäin aina kalastusalueen rajalle asti. Aurinko paistoi kirkkaasti ja matka kulki joutuisasti kanjonin yläosien poropolkuja pitkin. Mitä lähemmäs itse jokea meni sitä jyrkemmäksi ja kivisemmäksi maasto kävi ja kalastus olikin yllättävän hankalaa ja aikaavievää sillä vuorikauriillakin olisi varmasti ollut tekemistä niissä louhikoissa. Vielä kun oli yksin reissussa ei turhia riskejä halunnut ottaa ja näin ollen kalastuspaikkojen löytäminen oli hidasta ja vaati voimia. Kalakaan ei ollut kovasti syönnillään, ainoastaan yhden arviolta puolikiloisen taimenen näin seuraavan perhoa jokseenkin tympääntyneen oloisesti ilman kummempaa innostusta. Osasyynä saattoi olla myös sään vaihtuminen aurinkoisesta sateiseksi ja tuulisemmaksi. Ilta ja nälkä alkoi ahdistella ja kun eväätkin oli syöty jo aikaa sitten päätin palata leirille ja näin ollen mm. suurimmat lampareet - kooltaan pieniä järviä - jäivät kalastamatta.
Seuraavana päivänä olin harkinnut palaavani noihin joenvarren lampareisiin käymään ne läpi, mutta koska sää oli epävakaa ja edellinen päivä likimain vetänyt vesiperän päätin jatkaa matkaa järvijataa lounaaseen. Vähän jäi harmittamaan mutta jo tuolloin olin todennut että suunniteltu kokonaisreitti oli kenties turhan pitkä. Kahluukengät eivät soveltuneet kulkemiseen kovinkaan hyvin sillä pohjassa oleva huopa ilman kuviointia ei pitänyt millään sammal- tai jäkäläpohjalla ja jalat joutuivat koville. Päivän mittaan kalastelin muutamia jokipätkiä jotka kuroutuivat järvien väliin, mutta suurimmaksi osaksi päivä meni kävelyksi. Yhdeltä jokipätkältä sain alle mitan taimenen ja arviolta kaksikiloisen hauen - perhoon.
Illan korvalla olin lopullisesti todennut että viikossa en järkevästi ehtisi kulkea suunniteltua reittiä ilman että kalastus jää aivan minimiin joten päätin tehdä suunnitelman muutoksen ja palata toista pienempää jokialuetta pitkin saman tien ääreen mistä olin lähtenytkin. Päätöstä avitti kurkkaus matkan aikana kipeytyneisiin jalkoihin. Kaksi kynttä tuntui olevan lähdössä irti, joten matkan jatkaminen leiripaikkaankin oli varsin tuskaista. Leiripaikaksi löytyi lopulta mukava tasanne pikkujoen varrelta. Kota pystyyn ja ruokaa napaan. Ilta-aurinko hellitteli ja paljasti mukavasti kirkkaana kiiltelevän lamparalesarjan joelta. Sinne siis yrittämään. Ja syönti olikin varsin hyvä, tosin koossa ei ollut hurraamista. Taimenia ja muutama harjus otti ahneesti lampareista perhoon. Päätös vaihtaa reittisuunnitelmaa ei enää harmittanut tippaakaan.
Seuraavana päivänä kalastelin leiripaikalta ensin hieman ylös jossa olleet houkuttelevat lammet jäivät kahluuhousuista huolimatta saavuttamatta sillä pohja oli kerrassaan upottavaa ja suokaasut haisivat. Siispä ei auttanut kuin lähteä jokea alaspäin. Joki on aika suuri sana kuvaamaan sitä puroa mikä siellä virtasi, mutta näinhän se on usein Lapissa - ja toisaalta paikkaa ei olisi varmaan tunnistanut samaksi kevään sulamisvesien aikoihin. Siitä olivat todisteena laajan mutta ruohoisan uoman reunat joissa näki vesimassojen kuluttaneen varsin tuoreita jälkiä korkealle penkereeseen. Järkevästi kalastettavia paikkoja oli muutamia, mutta loppujen lopuksi kalaisat paikat jäivät varsin vähiin mitä alemmaksi joella kulki. Illaksi palasin leiriin ja koskapa aikaa oli ja leiripaikan kaloja oli jo kiusattu tarpeeksi päätin kokeilla taas kerran mukanani kuljettamallani vaskoolilla ja lapiolla onneani. No eipä sekään tuolla paikalla tuottanut tulosta, mutta eipä voi kehua yritystä edes kovin järjestelmälliseksi, kunhan muutamasta kohtaa vähän penkaisi. Juohtui mieleen samalla repussa oleva lettupussi ja loppuilta menikin sitten letunpaistossa. Kyllä se vaan kummasti reissussa mieltä kirkastaa kun pääsee nauttimaan voissa paistetuista letuista kera sokerin.
Olin varautunut hyttysten ja mäkäräisten varalle hyytelöin ja lisäksi kokeeksi olin ottanut kotaelämää helpottamaan hyttyssavuja. Iholle levitettävät voiteet toimivat tutulla tavalla loistavasti, mutta hyttyssavuista ei kodassa paljoa hyötyä tuntunut olevan. Ennemmin haju kävi omaan nenään ja turrutti olotilaa joten päädyin lopettamaan liiemmät savustamiset sillä kodan sisällä ei suurempaa hyttysongelamaa muutoinkaan ollut. No tulipa kokeiltua ja turhaksi ainakin tässä tapauksessa koettua.
Seuraavana päivänä matkasin jokea alaspäin kalastellen muutaman sopivan kohteen ilman suurempia tuloksia. Välietapissa toisen joen risteyskohdassa nautin vähän välipalaa ja jätin liiemmät tavarat lähtien ylävirtaan kokeilemaan kartan mukaan mielenkiintoisen oloisia pätkiä ja järviä. Ikävä kyllä vesi oli vähissä ja kalastus jäi vain muutamaan kohtaan joista saaliina muutama minikokoinen taimen. Eipä auttanut kuin palata takaisin varusteille ja jatkaa matkaa.
Leiripaikan olin valinnut pikkujärvien äärelle jo aika lähelle autotietä sillä varpaidan kunto oli alkanut viedä suuremman kiinnostuksen matkan jatkamisesta ja mieli oli jo hieman paluumatkassa. Sopiva leiripaikka löytyikin järvien ääreltä ja osoittautui koko reissun parhaimmaksi kohteeksi. Pintomisia oli koko lailla pitkältä matkalta ja vaikka osin rannat olivatkin pehmeitä tuli saaliiksi muutama mitallinen taimen. Mukava tapa lopettaa reissu, ajattelin kun viritin illalla puhelimen ja gps:n herättämään aamulla jotta ehtisin tien varteen bussia odottamaan. Yö tuntui pitkältä ja loppujen lopuksi en enää jaksanut nukkua ja tsekkkasin puhelimesta kellon. Puoli kaksitoista päivällä eli bussi oli jo mennyt tuntia aiemmin. En ollut vaan jostain syystä kuullut puhelimen enkä gps:n herätystä ja jotenkin oli vaan uni maittanut. Sitä se teettää kun Lapin yöttömät yöt ovat etelän ihmiselle harvinaista herkkua. Siis yksi ylimääräinen päivä vielä maastossa.
Aamupalan nautittuani päätin lähteä päiväretkelle kalastelemaan 6 km päässä oleville järville ja niiden väliselle jokiosuudelle. Kulku oli helppoa ilman painavia varusteita, mutta tuuli oli paikan päällä niin navakkaa että kalastus perholla oli jokseenkin mahdotonta. Ensimmäisestä järvestä ei tullut mitään - aallokko oli korkeaa ja jos siellä kalaa oli niin varmaankin olivat jossain pohjassa jurottamassa. Jokipätkä taas oli muutaman kymmenen senttiä leveä puro mättäiden keskellä kadoten välillä tyystin näkyvistä. No tulipa ulkoiltua ja otettua kuvia ainakin.
Illalla vielä kalastelua leiripaikan läheisissä lammissa jotka antoivat taas mukavasti toimintaa vavan päähän vaikkei niidenkään kalat koolla olleet pilattuja. Illalla virittelin tällä kertaa puhelimen ja gps:n niin lähelle korvia kuin vain mahdollista jotta en missaisi toista kertaa bussia joista kulki vain yksi päivässä. Aamulla heräsinkin onnellisesti herätykseen ja aamupalan nauttimisen ja leirin purun jälkeen siirryin tienvarteen. Aikaa oli mukavasti bongailla ihmisten merkkejä mitä lähemmäs tietä tuli. Oli linnunpönttöä, roskia, mittauslaitteistoja ja erilaisia romuja. Vanhat romut ja roskat ovatkin tavallaan mielenkiintoisia merkkejä ihmisen elämästä alueella. Joskus noita vielä kenties kaivetaan arkeologisessa mielessä ylös ja mietitään ihmiseloa noilla miltei tiettömillä taipaleilla.
Bussikin tuli suhtkoht ajallan ja lämmin sai olon raukeaksi sillä heinäkuusta huolimatta lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella ja kova tuuli oli tehnyt aamusta varsin kylmän. Reissusta jäi vähän kahtalainen olo, toisaalta ihan mukava päästä Lappiin, mutta liian optimisten suunnitelmien kariutuminen ja jalkojen kipeytyminen oli laskenut tunnelmaa. Kalastuksellisesti reissu oli varsin heikko ja ilman tuota viimeistä leiripaikkaa ja mukavaa syöntiä olisi voinut peräti jäädä harmittamaan.
Sivistys jäi jonnekin taakse, yö jo pitkällä
Yöpaikka ensimmäiselle yölle kun kello 04.30 en jaksanut enää ruveta kotaa virittelemään
Järvi-idylliä ikkunasta heijastuneena
Taistelevat metsot... ei vaan haistelevat muurahaiset kammin portailla
"Älä yritä, tämä kauraryyni on minun..."
Iltahetki järvijatan äärellä
Kevään sulavesiaikaan varmaan tämäkin on kunnon lampi, kesäisin kuroutuu lammikoksi vedenpinnan laskettua.
Pikkujokea ruovikkomättäiden keskellä, siellä täällä varsin mukavaa kalastettavaa, mutta mitalliset ovat varsin harvinaista herkkua
Kulkija on jättänyt jälkensä
Luonto toimii kuvanveistäjänä
Mielialan kohottajia parhaassa muodossa
Nautitaan hyvällä ruokahalulla
Lisää kulkijoita
Taimen
Metsäntutkimuslaitteistoja; ilmeisesti metsärajan olosuhteiden kartoittamiseen
Kulkupeli viimeisellä leposijallaan
Hyttyssavu ei juuri hyttysiä haitannut, lähinnä lamaannutti kulkijan sietämään pistoksia paremmin ;)
Kota toimi majoitteena, kostealla säällä kangas hieman löystyy
Kodan kanssa on aina erilaiset "tapetit" matkassa, hauskan näköistä kun tuulen vaikutuksesta varjot heiluvat
Kulkijoita oli ollut monenlaisin eväin reissussa
Tavaraa en ole reissuissa juuri koskaan hukannut ja tälläkin kertaa kadonnut haavi löytyi paluureissulla puuhun takertuneena
Kuohuvia koskijaksoja jotka olivat varsin vaikeita kalastaa sillä rannassa ei sivusuunnassa juuri pystynyt liikkumaan vaan oli kiivettävä takaisin ylös ja taas kohta alas toisesta kohtaa
Idyllisen näköistä jokipätkää jyrkän rotkon pohjalla
Järvikapeikkoja jatkui kilometritolkulla, välillä oli muutama jokimainen kurouma joista tuli kalasteltua
Kunnon ottipaikka, tosin kalojen koko oli tässäkin suurimmillaan juuri ja juuri mitan täyttävä
Niin iso ettei sopinut edes kuvaan... ;)
Onneksi sentään paistinpannuun
Tien läheisyyden alkoi huomata
Vanhan tienvarren talon yksityiskohta