Pilkki 2006
Viimeisillä
jäillä
Aurinko paisteli ja keli oli mitä hienoin kun pakkauduimme moottorikelkan vetämään kelkkaan. Lumi oli matkan varrella paikoin jo tyystin sulanut ja hankikanto alkoi antaa periksi, sen verran myöhäisenä kevään hetkenä olimme liikkeellä ja lähtökin aamulla venynyt turhan myöhäiseksi. Moottorikelkka rekineen upposikin useamman kerran lumen ja veden täyttämiin kuoppiin josta sen ylösvinssaaminen oli kertakaikkisen uuvuttavaa hommaa. Ihme kyllä kohdealueelle päästiin ja moottorikelkan lähdettyä rupesimme keräämään tavaroita kokoon ahkioihin: "Ja se ahkion vetovyö oli varmaan... hmnn.... tai siis varmaan tuolla ... ei helekutti..." Niinpä niin, eipä löytynyt vaikka miten kaikki tavarat käänteli. Sadattelun ja pomppimisen jälkeen päättelin sen jääneen autoon ja eihän siinä auttanut kuin virittää väliaikainen vetoratkaisu irtoremmeistä, ilmastointiteipistä, rautalangasta ja kumisista kuormaremmeistä. Kyllähän se ahkio silläkin viritelmällä ja irvistelyn voimalla saapui leiripaikalle, mutta olisihan se ollut mahtavaa vetää uutta omatekoista ahkiota sille isolla vaivalla tehdyllä vetovyöllä.
Leiripaikka sijaitsi jokivarressa aakean laakean keskellä. Matkassa päämajoitteena oli jo usealla kesäreissulla hyväksi todettu kota - mutta nyt ensi kertaa talviolosuhteissa koeteltavana. Varamajoitteena oli sen vuoksi Tommyn tunneliteltta jos vaikka kodasta tulisikin yllättäen leija taivaalle. Tee-se-itse ihmisenä olin lisäksi rakentanut kaminan kodan lämmitykseen joten matkassa oli kaikenlaista uutta testailtavaa.
Lumi oli jo vajennut usealta osalta tyystin lumettomaksi leiripaikalla, mutta koska kodalle oli matkassa ainoastaan lumikiilat, niin sen pystytyspaikaksi koitui alueen lumisin ja tasaisin alue aivan joen vieressä. Teltta taas päätyi pystytettäväksi hieman ylemmäksi jossa lumi oli jo käynyt liki olemattomiin.
Ensimmäinen ilta menikin leirin pystytyspuuhissa sillä energiatasot olivat kummallakin hieman alhaiset ja Tommy aavistuksen flunssainenkin. Kaipa äkillinen muutos keskuslämmityksestä henkilökohtaiseen ruislämmitykseenkin veti ihmisen jokseenkin nöyräksi erämaan keskellä. Leiri saatiin kuitenkin viimein viritetyksi ja aivan loppuillasta ehdittiin kokeilemaan pilkkionneakin leirin viereisiltä paikoilta. Vähän hirvitti mennä jokijäille kun ei ollut kokemusta jään paksuuksista kun virtapaikat olivat tyystin auki. Tommy vetikin jo kohta pienen harjuksen jääkuoren aurinkoisemmalle puolelle ja joitain isompia tärppejä, mutta ei kuitenkaan sen enempää ylös. Itse lähinnä totuttelin jokipilkintään ja pilkkien tapsitukseen ja uittamiseen kun vettä ei jään ja pohjan välissä monessakaan tapauksessa ollut enempää kuin muutama kymmenen senttiä. Hurjalta tuntui kairata sellaiseen jäähän kun tiesi että huonolla tuurilla kairaa pohjaan tai kiveen.
Myöhään illalla vielä piti päästä testaamaan miten kamina toimisi ja toimihan se. Suloinen lämpö täytti nopeasti kodan ja olo tuntui suorastaan luxukselta. Matkassa oli puubrikettejä ja lisäksi maastosta oltiin varauduttu ottamaan hieman puuainesta. Briketit osoittautuivatkin melko mukaviksi lämmön lähteiksi, mutta paloivat sen verran kovalla lämmöllä että niitä ei montaa voinut yhtä aikaa kamiinaan laittaa sillä muutoin hehkuvaksi kuumenevan savutorven maalaukset rupesivat käryämään. Lopputuloksena oli tällöin ulkoilureissu tyyliin "savun hälvettyä tutkimme vahingot". No seuraavalla reissulla tietää polttaa kaikki maalit jo etukäteen puhtaaksi.
Seuraavana päivänä oli keli mitä mainioin ja niinpä lähdimme tutkimaan leirin lähipaikkoja tarkemmin. Kuinkas ollakkaan miltei leiripaikan vierestä joenmutkasta löytyi eloa minunkin vapaani ja kohta sätki jäällä taimen joita Tommyn mukaan ei aiemmin niiltä paikoilta oltu juuri saatu. Hymy oli herkässä sillä jo silmämäärin tiesin taimenen suurimmaksi koskaan saamistani, vaikkakin punnitus osoittikin sen vain 800 grammaiseksi. Hieno kala joka tapauksessa.
Kalaa ei juuri tullut, muutamia nykäisyjä aina silloin tällöin piti kuitenkin vireystilaa yllä mutta iltaa kohti nekin tapahtumat vähenivät entisestään.
Illemmalla leirillä pääsin testaamaan saamallani taimenella mukaan ottamaani halsteria jonka avulla yritin hiillostaa kalan kamiinassa. Kypsä siitä tulikin, mutta niin myös kypsentäjistä sillä menetelmä ei ollut kovin miellyttävä sillä rasva ja nesteen tippuminen kaminaan aiheutti savusumun myös kodan sisään. Maistui se niinkin hyvälle, mutta seuraavan kerran mieluummin paistinpannulla ja voilla paistettuna.
Seuraavana päivänä kala söi jos mahdollista vieläkin huonommin sillä tapahtumia ei iltapäivään mennessä juuri ollut. Leiripaikasta ylöspäin jonkun matkaa kuljettuamme löytyi Tommylle oivallinen ottipaikka sillä kohta kuului kauemmaskin karjaisu ja aamupäivän turhan nykyttelyn aikana kehittynyt flegmaattisuus oli tipotiessään. Kohta löytyi avannon vierestä komea harjus jolle vaaka osoitti painoksi 1250 g. Painavammaksi olisin itse sitä luullut sillä se oli oikein pulskassa kunnossa, mutta uusintamittaus osoitti saman painon. Jopa tunnelma nousi pitkäksi aikaa kattoon, mutta toivottua syönnin parantumista ei kuitenkaan ilmaantunut. No olipahan kuitenkin tullut todistetuksi että suuria vonkaleita noilta paikoilta löytyy kun vaan syönti osuu kohdalleen.
Seuraavana päivänäkin huono syönti jatkui. Itse sain ylös juuri ja juuri mitan täyttävän ja yksi iso oli kiinni, mutta ikävä kyllä pääsi karkuun sillä ylätapsi oli jäänyt kiinni selkäevään ja alatapsi leukaan joten sitä ei vetämällä pienemmälä kairalla tehdystä reiästä ollut mahdollista saada ylös. Ylätapsin irrotusta yrittäessä koko siima meni ikävä kyllä poikki. Tommyn mukaan se oli todella iso ja mies kovasti harmistunut irtipääsystä. Seuraavaksi päiväksi meillä olikin Tommyn kehittelemä siimalle hellävaraisempi tapsin irrotuslaite mukana.
Eipä siis voinut syönnillä kehua ja mielialat olivat hieman alamaissa vaikkakin joka aamu ehti toivoa syönnin paranevan. Ehkäpä olisi pitänyt kokeilla jotain loitsua tai shamanistisia menoja kalaonnen kääntämiseksi.
Paljon ei kulkijoita reissun aikana näkynyt, mutta saatiin sentään vieraita moottorikelkkailevasta pariskunnasta koiransa kera. Kävivät ihmettelemässä rannassa näkemäänsä kotaa ja sainkin kehut heiltä miten hyvä kota on verrattuna telttaan. Lämmittihän se toki mieltä kun aikaansaannoksia kehutaan ja peräti saamelaisten toimesta. Toinen ja viimeinen kontakti paikallisiin tuli kun leiriltä alaspäin olevalla järvellä, joensuun kohdalla paikalle porhalsi moottorikelkoilla kaksi työreissulla ollutta paikallista.
Seuraavana päivänä sitten mentiin ylävirran suuntaan ja iltapäivällä sitten kolahti vavassa ja oikein kunnolla. Hetkisen väsyttelyn jälkeen sain ylös harjuksen - oikein ennätyskokoinen - vaaka osoitti komeat lukemat 1530 g. Siitäpä ilo irtosi ja parin päivän miltei kalaton jakso ei harmittanut enää laisinkaan.
Olimme kairanneet virran alapuolisen osan miltei läpeensä reikiä täyteen ja lähdinkin puhkaisemaan harjusta sivummalla olevalle reiälle kun yllättäen totesin horisontin katoavan ja tunsin vajoavani alaspäin. "Ei näin voi käydä minulle" - oli ajatus minkä muistan selkeästi piirtyneen mieleeni sinä hetkenä. Saman tien havaitsin jäälohkareiden ja veden ryöpsähtävän ylöspäin kun itse matkasin alaspäin. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja yksittäinen mielikuva on siitä kun kädessäni ollut puukko liukuu edessä olevaa jäälohkaretta pitkin jo veden alapuolella - yritän tempaista sen takaisin käteeni, mutta haron tyhjää. Sivusilmällä huomaan Tommyn huomanneen tilanteen ja lähtevän hakemaan ilmeisesti jotain kättä pidempää. Samalla huomaan toimivani äärimmäisen tehokkaasti ja vauhdikkaasti - naskalit käteen, yritys jään päälle tulosuuntaan - jää murtuu - epätoivon ajatus käy mielessä - toinen yritys, jää kestää ylävartalon painon, muutama naskalin isku kauemmas ja hivuttautuminen eteenpäin ja saman tien kierähdän avannosta vahvan jään puolelle. Vielä pari pyörähdystä ja uskallan nousta ylös.
Huh,huh - jo alkaa hymyilyttää vaikka vesi onkin kastellut vaatteeni miltei kainaloita myöten. Sen verran sukkelaan tulin itse avannosta ylös että Tommy ei ehtinyt sauvoineen vielä edes paikalle vaikka matkaa ei varmaan viittätoista metriä enempää ollut. Avantouintini siis kesti kaikenkaikkiaan arviolta 10-15 sekuntia. Olipa kokemus - kammoa ei siitä ole onneksi jäänyt - varmaankin sen vuoksi että pääsin itse nopeasti ylös. Vedet pois kengistä ja vaatteista suurimmat vedet pois puristamalla ja ei kun jatkamaan pilkkimistä kun kerran syönti oli alkanut. Harmitti tosin kovasti kun ennätysharjus jäi avantoon samoin kuin rakas puukkoni. No ehkä niin oli tarkoitettu.
Pilkkihaalari lämmitti märkänäkin vallan mainiosti ja ehdimme vielä vaihtaa paikkaa kertaalleen, mutta sitten alkoi varpaita palella siihen malliin että katsoin parhaimmaksi lähteä hiihtämään kodalle vaihtamaan kuivia kamppeita ylle. Tommy jäi vielä pilkkimään luvattuaan olla erityisen varovainen liikkumisen suhteen.Matkaa oli nelisen kilometriä joka sujuttautui varsin vauhdikkaasti vanhoja jälkiä pitkin. Kodalla virittelin tulet kaminaan ja yritin kuivatella vaatteita, mutta toimivammaksi osoittautui vaatteiden ripustaminen rantakoivikkoon auringon ja tuulen kuivatettavaksi. Tommykin saapui parin tunnin kuluttua - kertoi saaneensa hauen, mutta muutoin oli ollut hiljaista. Eipä se syönti siis edelleenkään ollut auennut.
Viimeinen kalastuspäivä koitti ja koetimme alavirran puolelta niiltä kohdin missä tapahtumia oli ollut, sitten ylävirran puolelta niiltä kohdilta mistä oli aiemmin kaloja tullut ja lisäksi vielä sivujokea pitkin jonkun matkaa. Eipä kertakaikkisesti mitään ja illan koittaessa totesimme tämän reissun kalastuksellisen osuuden olleen varsinainen pettymys - odotukset olivat olleet kovat sillä paikka oli hyvä jonka ne muutamat suuret kyllä osoittivat. Tulipa taas kerran osoitettua että kun kala ei ole syönnillään niin ei sitä väkipakolla pinnalle oteta.
Lumi oli viikon mittaan sulanut kovaa tahtia ja auringon lämmittämänä lopunkin lumipeitteen vesipitoisuus lähenteli varmaankin100 %:a. Ylempänä tunturin rinteillä näytti lunta kuitenkin vielä riittävän ja arvelimme parhaimmaksi nousta paluupäivänä mahdollisimman varhain jotta yöllä kenties syntyvä hankikanto riittäisi mahdollisimman pitkälle. Painavaa ahkiota kun on ikävä vetää jos lumi pettää alta joka potkulla.
Kello siis herättämään puoli kolmelta ja tolkun muutaman tunnin unen jälkeen joutui sätkiytymään taas ylös. Puuroa napaan ja leiriä kasaan - kummasti siinä tuhrautui aikaa ja lähdössä oltiin vasta puoli viiden maissa. Aurinko jo hehkutteli ensisäteitään horisontissa ja ahkioiden vetotalkoo alkoi. Ensimmäiset nousut olin etukäteen ajatellut pahimmaksi sillä suksissani ei ollut kovin hyvää pitoa voitelusta huolimatta ja yöllä syntynyt hankikanto antoi silloin tällöin periksi. Olotilani muistutti lähinnä höyryveturia kun pääsin pahimmat nousut ylös. Tommy jo odotteli ylhäällä videokameroineen - oli parempi pito suksissa ja hanki kantoi kevyempää miestä paremmin.
Reilu 12 tuntia siinä meni kun vihdoin oltiin perillä autolla. Matkaa oli taittunut linnuntietä jotakuinkin 35 km ja välillä oli pidetty yksi pidempi ruokailu/lepotauko. Ylhäällä tuntureilla oli toisaalta hyvä hiihtää, mutta aurinko porotti kanjoneihin niin suurella teholla että hiihtää olisi pystynyt pelkissä shortseissa jos sellaiset olisi mukana ollut. Poltin käsivarteni aurinkorasvasta huolimatta ja Tommy vielä pahemmin.
Nesteen tankkauspaikkoja oli sen verran harvakseltaan että minuun iski nestehukka loppumatkasta siihen malliin että lopussa tuli yksi ylimääräinen 10 min tauko kun yritin saada loppulaskuja varten pää riittävän selkeäksi. Lasku oli nimittäin melkoista moukutusta pitkin jyrkkiä rinteitä joita päällysti lähinnä kivilouhikot ja hiekkapolku - lunta oli vain tippa siellä toinen täällä. Sulavedet olivat lisäksi katkaisseet varsinaisen kulku-uran useasta kohtaa jolloin jouduimme kiertämään pusikkorinteiden kautta. Autolle päästiin ihme kyllä ilman pahempia haavereita - tosin suksen pohjat ja ahkion pohja sekä laidat olivat kyllä varsinaisen maailmansodan jäljiltä.
Ristiriitainen reissu kaiken kaikkiaan hienolle kalastuspaikalle, mutta suorastaan surkeana pysytellyt syönti vei kyllä kalastuksellisen glamourin lähes tyystin - huolimatta muutamasta todella isosta harjuksesta. Isojen myötä kyllä jäi pieni kaipuu palata paikalle toisenkin kerran - josko syönti sattuisi seuraavan kerran kohdalleen - aika näyttäköön miten käy!
Iltapalaksi lämmintä villasukkaa halstrattuna.
Aurinko ja tuuli kuivasi vaatteet lopullisesti.
Jakkaran käyttöohjeen puuteko syynä vai kalaonnen anomista Mekasta?
Lumi suli kovaa tahtia leiripaikalla ja kodan ympärykseen piti kantaa lunta kaksi kertaa päivässä jotta talvikiilat eivät irronneet.
Aijai, namnam - lettuja tulossa.
Aamuaurinko tervehti paluumatkalle lähteviä leiripaikalla. Hankikanto oli onneksi kohtuullinen pahimpien nousujen ajan - ainakin Tommylla.
Onneksi ahkiot pitivät kohtuudella vettä.
Uusi ahkio leiripaikalla vihdoinkin - suuresta koosta huolimatta täyteen sekin tuli kaikkien kaminoiden sun muiden härpäkkeiden ansiosta.
Leiripaikalla oli viikon mittaan aikaa rakentaa unohtuneen vetovyön tilalle paranneltu versio tilapäisestä vetovyöstä.
Verrokkina kaupallinen vetovyö.
Vihdoinkin leiri kasassa, lunta riittää joenrannassa.
Varamajoitteena tunneliteltta jolle löytyi sulanut lampare.
Tommy ensimmäisen harjuksen kera, ilmeestä voi päätellä että koossa on vielä toivomisen varaa.
Maisemaa kodalta.
Leiripaikan edustaa joelle päin.
Taimen 800 g vaikkei paikasta kuulemma taimenia ennen ole juuri saatu. Suurin tähänastisistani - fakta, ei kehu.
Poseerausta.
Varokaa tämän näköistä miestä tupen peluussa!
Aamupuuroa, tällä kertaa onneksi ilman mysliä.
Ei mitään, ei sitten mitään.
Heti nykii kun kamera otetaan esille - oikeasti!
Tommyn iso 1250 g - pilkkiennätys kuitenkin vaikkei toki miehen suurin.
Koukunirrotuslaite by Tommy.
Vanhaa taivasta lumen pinnassa. Miljoona tällaista vierekkäin oli mahtava näky.
Mikä lie paikallinen sukeltaja päätyneenä Tommyn koukkuun mannekiiniksi.
Ahkio miehille jotka kulkevat muiden moottorikelkkauria.
Lunta ei riittänyt kaikkialle mutta onneksi edes pito oli hyvä.
Pilkki työn touhussa.
Vesittynyttä jäätä kun poraa...
... niin se miestä kovin purasee...
... mutta lopussa kiitos seisoo.
Harjusennätys 1530 g ja hymyä riittää.
Matkalippu avantoon oli onneksi meno-paluu toisin kuin ennätysharjuksella ja puukolla.
Kenkien kuivausyritys lämpökynttilöiden avulla. Älä yritä tätä kotona.
Edellisenä päivänä oltiin vielä hiihdetty oikealla puolella näkyvää latu-uraa pitkin. Kesä teki todella vauhdilla.
Hankikorreista sai sopivia syöttejä, mutta kovin kestäviä ne eivät olleet.
Kotaista kahvittelun tunnelmaa.
Kodan lämmöstä päätti nauttia myös tämä 8-jalkainen ystävämme.
Ekat paluunousut takana.
Siviilisaatiota kohti.