Peltojoki 2005
Kesäkuun alussa tekemäni lapinmatkan lopuksi päätin lähteä muutamaksi päiväksi kokeilemaan kalastusta Peltojoelle. Tiedossa oli ennalta kuullut varoitukset että ennen juhannusta kala ei Ylä-Lapin joilla juurikaan ole syönnillään, mutta kukapa sellaisista kansanviisauksista välittää - ei ainakaan kalakuumeen kourissa talven yli kitunut.
Auto parkkiin Muotkan Ruoktun pihaan ja makoisat pullakahvit tuvassa isännän kanssa turistessa. Rinkan viritys kalastuskuntoon ja matka jokea ylävirtaan alkoi. Paperikarttaa ei matkassa ollut kun en ollut suunnitellut tälle suunnalle päätyväni, mutta GPS:ssä oleva melkoisen epätarkka metsäkartta oli riittävä tähän tarkoitukseen. Ei nuo GPS:n kartat vielä toistaiseksi paperikartoille pärjää visuaalisuudessaan ja helppokäyttöisyydessään.
Aurinko suosi menoa helppokulkuisia hiekkapolkuja pitkin. Retkeilyn jälkiä oli paljon, ei niinkään roskia vaan nuotiopaikkoja. Muutaman kilometrin jälkeen tuli vastaan kohtuullinen leiripaikka. Kodan kanssa liikkuessa kun ei ihan joka notko kelpaakaan kun tasaista pinta-alaa pitää olla huomattavasti isompi läntti kuin esimerkiksi muutaman hengen vaellusteltan kanssa liikkuessa. Metsiköstä löytyi pienellä etsinnällä kuivunut männyn riuku, josta sai oivallisen kodan tukipuun.
Ilta meni kalastellessa ensin alavirtaan ja sen jälkeen myös ylävirtaan. Rannat olivat helposti kalastettavia ja paikat lupaavan oloisia. Ikävä kyllä mitään ei kuitenkaan koukkuun tarttunut eikä tyynissä kohdissa näkynyt myöskään pintakäyntejä. Luonnossa näkyi heräävän kesän merkit, pienet lehdet pensaissa ja puissa, lakan ja muitakin kukkia.
Seuraava päivänä siirryin ylemmäs jokea sillä "tyhjässäkään" kohdassa viitsinyt virveliä ja perhoa viskellä. Matkalla käväisin kokeilemassa muutamaa sivujärveä jotka laskivat puroja pitkin Peltojokeen. Sieltäpä eräästä järvestä pääsikin ensimmäisiin väsyttelyihin. Haukiapa tietysti. Yhden kelpuutin mukaan pussiin nuotiolla paistettavaksi. Standardikokoa siinä kilon ja kahden välillä. Muutaman väsyttelyn perästä alkoi haukijärvi kyllästyttämään.
Yhden hauen kanssa tosin oli hauska leikkiä kieroutuneesti viitisen minuuttia kun sain lipan pelastettua sen hampaista ihan rannan tuntumassa. Hölmistyneenä se jäi ihmettelemään paikalleen "Minne se katosi?". Siitäpä sukeutui sitten itselle kokeellinen oppitunti hauen sielunelämään tutustumisesta ja nopeuden sekä ketteryyden havainnoinnissa. Laskemalla lipan metrin päähän sai hauen syöksymään sen kimppuun - nopea pelastus ylös ja kohta taas toiseen kohtaan. Loppujen lopuksi hauki oli niin pyörällä päästään ja ihmeissään että ei ollut moksiskaan kun lipan laski sen otsalle.
Peltojoki auringon paisteessa
Ranta oli tiheään retkeiltyä ja erilaisia leiriviritelmiä näkyi miltei kaikissa leireilyyn otollisissa paikoissa. Ohessa ilmeisesti telttasaunaa varten koottu kiuas.
Joku sentään oli saanut saalista - aitoristihämähäkki ja ruokapaketti.
Seuraava leiripaikkaa tuli etsittyä pitkään - millään ei mieluista tuntunut tulevan vastaan vaikka väsymyskin alkoi jo iltaa kohti painaa kummasti. Loppujen lopuksi löytyi nätti ja tuulensuojainen paikka. Olin jo aikeissa pystyttää kodan siihen kun mieleeni juolahti että nytpä olisikin oiva paikka kokeilla kodan tuulenkestävyyttä. Siispä lopulliseksi paikaksi valikoitui korkean rantatörmän päällinen josta aukeni melko avoin maasto tuulen puhallella.
Hieman hirvitti pystytellä kotaa sellaiseen paikkaan - kaikin puolin järjenvastaista - näin jo sieluni silmin herääväni paljaan taivaan alla kodan kadotessa leijan lailla jonnekin tunturin rinteiden taakse. Etenkin kun maa oli hiekkapohjaista ja lyhyehköt telttakiilat tarvitsivat jykevät kivenmurikat pysyäkseen maassa edes pienellä tuulella.
Seuraavana päivänä tuuli alkoikin puhallella jo melko voimakkaasti ukkosrintamankin käväistessä läheltä ohi - aivan päälle ei onneksi tullut sillä paikka oli tuossakin mielessä riskaabeli. Alueen suurin puu oli aivan kodan vieressä ja kyseessä ranta-alueen korkein nyppylä. Tuulen riepotellessa kodan muoto muuttui, mutta pystyssä pysyi. Huojentava havainto pitempiä reissuja ajatellen ja lisäsi luottamusta rakenteeseen retkeilykäytössä.
Kala vaan ei ollut edelleenkään syönnillään. Seuraavana päivänä tein päiväreissun Peltojärvelle muutaman kilometrin päähän. Komea järvi ja Peltotunturit vieressä. Jokisuun lahtialue tuli kalasteltua perholla ja virvelillä, mutta ei kalan kalaa. Lunta sitä vastoin näkyi vielä läikkinä ja töyräinä ranta-alueilla - samoin kuin tunturin rinteillä.
Muutama venekin odotteli rannalla kesää ja parempia kalakelejä. Takaisintulomatkalla kilometrin päästä joen suusta löytyi myös ilmeisesti karkuun päässeen veneen raato. Kyllä lumi, jäät, pakkkanen ja vesimassat tekevät kovaa tuhoa jos niikseen tulee.
Seuraavana päivänä olikin kotimatkan vuoro. Muutamaan otteeseen pysähdyin kalastelemaan, mutta kala loisti poissaolollaan - tai ei siis ainakaan huolinut tarjoamuksia. Paluumatka tuntui huomattavasti lyhyemmältä kuin tullessa - mikä lie luonnonvakio - näin useimmilla reissuilla.
Jalokalaton reissuhan se - tosiasiaa turha kierrellä. Taitoako puuttui vai tuuria - ei lohduttanut yhtään että Muotkan Ruoktulla isäntä kertoi edellisenä päivänä pikkupojan napanneen reilun puolikiloisen harjuksen tuvan rannasta. Siis tarinamme alkoi kansanviisaudella ja päättyy myös sellaiseen eli "ei kannataisi lähteä merta edemmäs kalaan"!
© IM
Veneen raato joen rannalla kertoo luonnon voimista.
Lakan kukka.
Kota tuulitestissä. Muoto muuttui ja vetoketju hakeutui hieman auki, mutta muutoin kaikki ok. Huomaa kivivarmistukset telttakeppien pitämiseksi hiekkamaassa.
Luonto kukassa.
Erilaiset kovakuoriaiset ja muurahaiset mieltyivät kotaan. Kuvassa lehtikantojäärä tutkimusretkellään.
Alppimaisemia? Kota tuuliselle paikalle pystytettynä.
Suokukan kukinto.
Peltojärven rannasta löytyi edelleen isojakin lumipälviä.
Luolamainen katto rantamaisemissa.
Joutsenia muuttomatkalla.
Peltojärvi, vasemmalla nousee Peltotunturin rinnettä.
Vene kesää odottelemassa.
Vedenpitävä kamera osoitti käyttökelpoisuutensa.
Rysäsirvikkään pyydyspusseja veden alla kuvattuna. Salaperäiset reliikit osoittautuivat siis myöhemmin kirjaviisauden mukaan rysäsirvikkäiksi - hyvin yleinen laji.
Talven merkit näkyivät vielä tunturien rinteillä.