Kevon kanjoni
Pääsiäisvaellus 1993
Reissu oli Teknillisen korkeakoulun partiojärjestö Teepakin sekä Helsingin Yliopiston vastaavan järjestön eli Hyden yhteisesti järjestämä vaellus. Vaikka kummatkin järjestöissä toimi lähinnä partiotaustan omaavia ihmisiä, ei meitä ei-niin-kauhean-partiolaisia katsottu karsaasti vaan joukkoon päästiin jouhevasti mukaan.
Toki itsekin aikanaan polvenkorkuisena olin pari viikkoa partiokerhossa Karjalan Korven Kävijöissä (KKK) Joensuussa, mutta sen jälkeen taisin jo saada "porttikiellon" parin kaverini kanssa epäsosiaalisen käytöksen vuoksi. No ihmekös se kun ne solmujen opettelut "... ja sitten kala hyppää lammikosta ylös ja puun rungon taakaa ja oksan yli ja takaisin lammikkoon..." kävivät niin voimille. Ei se minun kalani koskaan osannut hypätä oikealta puolelta sitä oksaa ja epäilen vieläkin, että maan vetovoima ei muutoinkaan sallisi kalan tuolla lailla hyppäävän volttia puun taitse, joten taisimme sitten pitää muutoin hauskaa keskenämme. No siitä traumasta on jo miltei päästy yli joten seuraavaksi itse asiaan.
Parhaimmillaan lämpötila nousi kuruissa liki hellelukemiin ja auringonotto onnistui muillekin osille kuin nenän päähän. Koskematon hanki on mahtava hiihtää ja aurinkolasit ovat oikeasti tarpeen.
Koko retkueelle oli suunniteltu karkea reitti, mutta koska vaellus tuollaisessa lössissä olisi jossain määrin kömpelöä sillä eri ihmisten intressit liikkua ja nauttia maisemista sekä olemisesta on luonnollisesti erilainen, niin etukäteen oli jo jakauduttu 2-4 hengen ruoka/telttaryhmiin. Ryhmät olivat sitten suunnitelleet omat reittinsä siten, että vähintään päivän parin välein törmättäisiin koko retkueen kesken maastossa tai yöpymispaikoilla.
Omaan ryhmääni kuuluivat minun lisäkseni Pitkäsen Timo ja Kurimon Mikko. Mikkoa en niin hyvin etukäteen tuntenut, mutta Timo oli tuttu jo Joensuun ajoilta saakka. Reissussahan sitä hyvin tutustuu ja Mikko osoittautui oivaksi retkikaveriksi ja kokeneeksi ja kovakuntoiseksi eräihmiseksi.
Reitti: Outakoski(suvanto) - Ahkovarri - Paistunturit -Kuivi - Fiellogeädggeskaidi - Kevon kanjoni (putous) - Ruktajärvi - Ailigas - Hannusjärvi
Ruokaryhmä Rämä vasemmalta oikealle: Mikko, Timo ja Iikka. Reissu lienee melko alussa kun kerran tauollakin jaksaa vielä rinkkaa pitää selässä. Itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä tätini Minnan ompelema anorakki, joka osoittautuikin varsin vallan mainioksi ja käyttökelpoiseksi eräolosuhteisiin.
Toisena iltana alkoi pakkanen paukkua oikein kunnolla ja nousi päivän -10 asteesta aina -28 asteeseen ja iltaruokailun jälkeen havaitsin talvikumisaappaiden huopavuorienkin jäätyneen. Toki lämmittivät edelleen, mutta jäykistyivät, joten kävelystä tuli robottimaista loikkimista. Tiedättehän tyylin: "tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri loikka ihmiskunnalle"!
Hirvitti ajatella vaatteiden vähentämistä ja kylmään makuupussiin hyppäämistä, mutta Mikolla oli oiva konsti tähän: vedetään kilometrin reipas hiihtolenkki rinnettä ylös-alas ja sitten suoraan makuupussiin, niin veri kiertää ja lämmittää makuupussiin hetkessä. Lenkille lähdettiinkin tarkistettuani ensin ideoijalta että sukset voi kuitenkin riisua ennen makuupussiin menoa ja kieltämättä idea toimi vallan loistavasti. Veri kiersi reippaan lenkin jälkeen niin hyvin, että vaatteiden poisotto teltassa ei tuntunut missään ja kylmä makuupussikin lämpeni noin minuutissa miellyttäväksi. Suosittelen - lämpimästi! Onneksi matkassa oli opiskelijabudjettia pahemman kerran kirpaissut Joutsenen Erikoistunturi Special -untuvamakuupussi, joka piti lupauksensa kirkkaasti ja tarjosi oivat yöunet paukkupakkasesta huolimatta.
Ja taas piti kokeilla yöpymistä lumen sisällä. Tästä versiosta tuli ennemminkin yhdistelmä lumiluolaa ja iglua, sillä kaivoimme ensin suoraan alaspäin puolisentoista metriä ja sivuille levittäen nukkumatilaa, jonka jälkeen yhdelle rinteeseen päin olevalle sivulle kulkukäytävän. Tämän jälkeen katoimme kuopan iglun tapaan lumesta muotoon leikatuilla lohkareilla - mukaan ottamani pistosaha osoittautui oivalliseksi lohkareiden muotoiluun.. Kattamisvaihe oli varsin haastava ja tarkkuuttakin vaativa. Tällainen rakennusjärjestys oli kohtuullisen helppo, mutta katto ei pitänyt niin hyvin lämpöä kuin perinteisessä lumiluolassa, sillä tuuli tunkeutuu helposti lohkoista tehdyn katon raoista. Tilkitsimme rakennetta irtolumella, mutta parempi pitävyys olisi saatu jäädyttämällä katto, mikä ei noissa olosuhteissa onnistunut. Toisaalta yöpyminen ja hengityslämpö sulattaa pikkuhiljaa kattoa ja useamman yön yöpymisen tuloksena katto olisi varmaan ollutkin jo jäässä elikkä tiivis.
Muuta retkuetta nähtiin silloin tällöin ja elävästi on jäänyt mieleeni kulinaristiretkikunnan leivänpaistopuuhat retkiolosuhteissa talvella. Hienoa, siinä oli asennetta, mutta itseltä jää kyllä tuollaiset suoritukset väliin.
Kevon kanjoni teki vaikutuksen karuudellaan. Melkoisen mahtavaa oli hiihtää sen pohjalla matkalla ihailemaan seinämää pitkin laskeutuvaa jäätynyttä vesiputousta - luonnon rauhaa ja täällä erämaassa kaikessa rauhassa... BFFFvvvRoooooo - Hawk -harjoitushävittäjä pyyhkäisi muutama kymmenen metriä päidemme yläpuolelta kanjonia pitkin kadoten sekunnin parin päästä mutkan taakse. Yllättävä kohtaaminen - ja se siitä luonnon rauhasta ja erämaaelämästä.
Jälkikäteen tuli asiaa vähän tutkiskeltua ja kuulemma lentäjät harjoittelevat kanjonissa lentämistä, jolloin kone on naapurin tutkalta näkymättömissä. Makea fiilis varmaan räimiä suihkukoneella pitkin kanjonia.
Reissu päättyi sitten toisaalle mistä se oli alkanut eli bussille oli sovittu odotuspaikka tiettynä päivänä ja kellonlyömänä. Muutama kilometri ennen bussia Timo päätti polttaa mukaan ottamansa matkan lopettamisen symbolisesti kruunaavan sikarin.
Sikari syttyi ja lähdettiin hiihtämään kunnes noin 50 metrin jälkeen - 'kele sammu, oottakaa - tulitikkujen raapimista ja tuprahtelevia savupilviä - hiihtoa 50 m - voi 'tanan 'tana - raapimista, kiroamista ja taas pieni savu - hiihtoa 50 metriä - 'ttu 'tana 'kele oottakaa... Sitkeä oli sissi ja taisi toppa tulitikkuja kulua kilometrin matkalla, mutta viimeiset kiilometrit bussille taisi sikari kuitenkin töröttää suupielessä kylmiltään. Sikaria sitten porukalla tutkittiin bussin vierellä ja päädyttiin lopputulokseen, että yksi vaihe oli jäänyt tekemättä, eli toinen pää sikarista pitäisi purra poikki, jotta ilma pääsee kulkemaan sisällä ja tuli ei sammu. Ja kuinkas ollakkaan neuvoista vaarin ja sikari kohtasi tyylikkäästi loppunsa tyytyväisen miehen hampaissa - symbolisesti matkan päätepisteessä. ©
Kevon kanjonille saavuttaessa jätettiin rinkat ylemmäs rinteelle ja lähdettiin laskemaan kanjonia alas. Ensin matka menikin mukavasti kun hanki oli kantava, mutta alempana ja jyrkemmässä aurinko oli pehmentänyt pintakerroksen siten, että 250 cm metsäsuksilla ei auraaminen sun muukaan hallittu hidastaminen ollut mahdollista ja tunturikoivujen runkoja väistellessä en huomannut jyrkänteen lähestyvän. Kuva on autenttinen otos siitä miten metsäsuomalaisen takaraivoon ja selkäytimeen on geeneissä ohjelmoitu takapuolella jarrutus yllättävien tilanteiden varalta.