Kalastusta ja huuhdontaa
Paluu Ivalojoelle 2004

Mukana oli tarvikkeita ja ruokaa kahden viikon tarpeiksi. Kalastusvälineetkin olivat mukana, joten tarvittaessa pitempäänkin olisi reissussa voinut viettää. Kullanhuuhdontavälineet ja kahden viikon ruoka veivät rinkasta suuren osan, joten juuri ennen reissua päätin hankkia 17 vuotta vanhan makuupussini tilalle noin 1/3 sen koosta ja painosta menevän uuden pussin - lämpöominaisuuksiltaan suunnilleen vastaavan - siinä sen näkee miten materiaalit ovat kehittyneet. Erityisesti säästynyt tila tuli tarpeeseen.

Kalastusvälineistä oli mukana virveli uudella  kelalla edellisen vuoden reissulla rikkoutuneen tilalla ja tietysti myös perhokalastusvälineet, jotka olivat ensi kertaa tosikäytössä. Toki muutaman kerran olin  käynyt Tampereen lähistön perhokalastusalueilla kokeilemassa, mutta Lappi on aina Lappi tuossakin lajissa. Keväällä olin hankkinut myös perhonsidontavälineet, joten mukana oli myös itse tehtyjä perhoja. Eivät ehkä niin kauniita, mutta toivottavasti toimivia.

Tyypilliseen tapaani ajoin Tampereelta yhteen putkeen niin pitkälle kuin jaksoin - tällä kertaa virtaa riitti hieman Sodankylästä pohjoiseen, jossa ansaittua uinailua pari tuntia. Matkalla olikin ollut tapahtumia riittämiin kun sain väistellä yhteensä 6 hirveä ja 14 poroa. 

Tässä tapauksessa tauko oli myös strateginen valinta, sillä halusin käydä aamulla Kultamuseossa ja Saariselällä etsimässä muovista vaskoolia. Vanha peltinen kun painoi kilon verran ja rinkan kokeilu autoa pakatessa oli nostanut ajatuksiin säästää painossa missä vain voi. Ikävä kyllä Kultamuseosta, saati Saariselältä kuin myöskään Kaisan kahvilasta ei riittävän isoa muovista vaskoolia ollut myytävänä, joten vanha sai kelvata. No tulipa kuitenkin makoisat munkkikahvit nautittua aamupalaksi.

Kultalaan

Auton jätin Pahaojan kämpän lähelle ja jatkoin rinkan alla vaappuvin raskain askelin kohti Kultalaa. Reitti oli merkitty hyvin, joten saatoin keskittyä miettimään dromedaarien elämää ja ammatinvalinnan mielekkyyttä. Karttaa en kauheasti katsellut ja ehdinkin jo ilahtua kun Patatunturilta alkoi polku jyrkästi laskeutua alas. Kuvittelin laskeutuvani Ivalojoelle ja yllätykseni olikin vähintään suuri kun pohjalta löytyi vain pari metriä leveä oja.  Kartta selvitti asian nopeasti ja reitti jatkui jyrkkänä nousuna Björklundinvaaralle. Rinkka tuntui tässä vaiheessa entistäkin painavammalta.

Vihdoin Ivalojoki siinsi Björklundinvaaran rinteeltä. Vielä jyrkkä lasku alas ja olin rannalla. Rinkka pois selästä ja riippusiltaa pitkin Kultalaan tutustumaan. Näistä alueista, rakennuksista ja historiasta olin lukenut useaan otteeseen ja monena iltana myöhään yöhön. Oli siis todella hienoa olla vihdoin itsekin paikan päällä ja antaa mielikuvituksensa leikkiä henkilöillä ja tapahtumilla. Rakennukset tutkittuani kävin vielä autiotuvan puolella kirjoittamassa vieraskirjaan reittisuunnitelmani varuilta ylös.

Kullanetsintää

Kultalasta jatkoin joen vartta ylävirtaan, jonne perustin leirin sopivan paikan tultua vastaan. Ensi töikseni jouduin korjaushommiin, sillä yksi kolmesta teltan kaaresta oli yhdeltä pätkältään haljennut ja teltta könötti varsin epämääräisen näköisesti kallellaan. Kaari  irti  ja teippiä tiukasti kiinnittämään haljenneita puoliskoita yhteen. Ulkonäöllisesti ja vahvuudellisesti ei juuri parannusta, mutta ainakaan lasikuitu ei teipattuna rikkoisi telttakangasta.

Paikalla oli ennekin yövytty ja näemmä kultaakin kaivettu, mutta tätä nykyä ei tuolla valtauksia ollut voimassa. Romua ja rompetta oli näkynyt joen varressa koko matkallakin kun vain tarkkaavaisesti oli osannut katsella puskien juuria ja kivien koloja.

Leiri oli strategisesti mukavalla paikalla tarjoten monia mahdollisuuksia erilaisille etsintäretkiille. Huonona puolena oli noin kymmenen miljardia muurahaisarmeija ryyditettynä voimakkailla hyttysilmavoimilla. Mukavahan niitä muurahaisten tepsutuksia telttakangasta pitkin on seurata aamulla teltassa heräillessä, mutta liika on aina liikaa. Etenkin taistelu muutenkin hieman ahtaaksi osoittautuneen makuupussin herruudesta kävi voimille satunnaisen muurahaisvalloittajan kanssa, vaikka loppupeleissä voiton veinkin.

Kolmisen päivää vietin tuolla alueella etsiskellen eri alueilta, mutta mitään erityisen hyvää paikkaa en löytänyt. Miltei joka vaskoolista kuitenkin jotain, mutta ei mitään mikä olisi nostanut tunnelman erityisen korkealle.

Yhtenä päivänä keli vaihteli pienestä sateesta auringonpaisteeseen, joten sai jatkuvasti olla virittämässä sadeasua tai ottamassa sitä pois, vähän ukkonenkin jyräytteli silloin tällöin, mutta onneksi kaukana. Sattui sitten eräästä vaskoolista erottumaan näkyviin jo hyvissä ajoin enemmänkin kultahippusia, josta innostuneena keskityin loppuvaskaukseen tarkkaan ja yllättäen, aivan varoittamatta jyräytti ukkonen todella ärjysti ihan vieressä. Lensin säikähdyksestä kyykkyasennosta pyllylleni ja vaskooli tipahti kellumaan Ivalojokeen - onneksi oli suvantopaikka jossa ei ollut juurikaan virtausta, joten vaskooli ei päässyt karkuun - sinnehän se olisi uponnut joen pohjapoteroon tietysti huonommalla tuurilla. 

Kalaa tuntui joessa myös olevan, mutta vain pientä alamittaista - lähinnä taimenia ja muutamia hieman isompia harjuksiakin. Pikkulippaan söivät tosi innokkaasti - piti ihan taittaa koukuista väkäset alas, jotta irrotellessa eivät kaikki kalat rikkoisi itseään pahasti. Perhovälineitä en tuossa vaiheessa vielä viritellyt. Päiväreissujen päätteeksi tuli yleensä kalasteltua ja pari taimenta joutui lopulta paistinpannuun asti. Mittaa ne eivät kyllä täyttäneet, mutta olivat vahingoittuneet sen verran ikävästi koukuista, että ei niitä voinut vapaaksikaan enää päästää. Siellä yhdessä muurahaisten kanssa sitten paisteltiin ja maisteltiin nuotiotaimenta.

Kolmantena päivänä sitten päätin virittää kokeeksi mukanani olleen kenttärännin. Omaa tuotantoa tietenkin - taas entisistä virityksistä paranneltu versio kumimattoineen ja kynnyslistoineen. Ja kas kummaa lopputulos toimikin varsin mainiosti. Paikka oli paras mitä tuolta alueelta olin löytänyt ja koska pieni puronen tuli juuri alueen poikki, oli se sopiva rännitykseen. Sopivan kallistuksen, veden virtauksen ja tukemisen yhdistelmä oli varsin työlästä ja hidasta, mutta verrattuna vaskoolilla etsimiseen oli tässä jo selvästi tuotannollista otetta. Puolentoista tunnin lapioimisen ja ähertämisen jälkeen oli saantona muutama kymmenen pientä hippusta. Eipä siis kehumista vieläkään, mutta muistoja nuokin putelin pohjalle.

35 kg rinkkahirviö Ivalojoen varrella.  Rinkka kevenee mukavasti matkan aikana kun aloittaa kevennyksen painavimmista ruokatavaroista.

Ivalojoki siintää vihdoinkin Björklundinvaaran rinteeltä. Kultala sijoittuu tästä katsoen oikealle - joen toiselle puolelle.

Kultalan alue on varsin vehreässä kunnossa sijoittuneena pienemmän ojan deltaan juuri ennen rinteen ljyrkkää askeutumista Ivalojoelle. Täällä on 1870-luvulla ollut varsinainen vilske kun ihmisiä saapui joka puolelta maata kultaa huuhtomaan ja rikastuminen mielessään.

Kultalan päärakennus on tätä nykyä museoituna. Lisäksi alueelta löytyy majoitustiloja tarjoava väentupa sekä uudempi autio-varaustupayhdistelmä, jotka lienevätkin varsin vilkkaassa käytössä etenkin kesäisin.

Vanhoja majoitusviritelmiä näkyy joen varressa melkein missä vain. Tässä on rakennettu pohjaa ja seinää kivistä ja ilmeisesti katettu puilla tai pressuilla. Lisänä kivi"uuni" lämmitykseen ja ruoanlaittoon. Kuka lie tässäkin aikaansa viettänyt.

Kalastuksen tauolla.

Kenttäränni viriteltynä puron ääreen. Monttua ei juuri ehtinyt saada aikaan, mutta pääasiana olikin testata rännin toimivuus. Ja hyvinhän se toimikin, mutta paikka ei turhan lupaava muutoin ollut.

Rännin pohjalle on sijoitettu automattoa, jonka uriin kulta  ja muu painava materiaali jää kun virtaus on sopiva. Rännin puhdistaminen on hidasta hommaa, joten eipä ihme, että monet varsinaiset kaivajat eivät ränniään ihan joka päivä tyhjennä.

Ennen reissuun lähtöä oli ollut puhetta Tommyn ja Lauran kanssa, että he olisivat  tulossa käymään pariksi päiväksi Ivalojoelle kun kerran olivat samoihin aikoihin Sodankylän suunnalla. Kohtauspaikaksi sovittiin Appisjoen suu Ivalojoella ja sinne sitten sovittuna päivänä kulkeuduinkin rantoja pitkin. Kaunis leiripaikka vanhalla Annan Kaapin talonpaikalla. Tätä nykyä metsähallitus huoltaa; tulisija, puuvaja, wc ja kosolti hyviä teltanpaikkoja. Tuohon paikkaan liittyy myös tarina kätketystä kulta-aarteesta, jonka Annan Kaapi lienee aikoinaan piilottanut ja kuoltuaan paikan jääneen unholaan. 

Tällä reissulla selvisi myös se, miksi jotkut paikannimet kuulostavat hassuilta. Jos nimittäin olisi valta, niin antaisin Appisjoen suun nimeksi Housunrepeämälaakso. Joku vähemmän säällinen ihminen olisi varmaan nimennyt sen Persaukistenlaaksoksi.

Sattui nimittäin niin mukavasti, että Tommyn ja Lauran saapuessa illalla klo 22 aikoihin ruvettiin oitis ruoanlaittoon ja Tommy lähti halkoja hakkaamaan. Eipä aikaakaan kun kesäillan leikkasi terävä kankaan repeämisääni Tommyn kumartuessa ottamaan puuvajasta puita. No tästähän tietysti meillä etenkin Lauran kanssa heräsi yleinen hilpeys.  Seuraavana aamuna taasen Laura onnistui repäisemään omista housuistaan ompeleet - takapuolesta tietysti. Uskomaton sattuma jo sinällään, mutta se mitä tuskin kukaan muu kuin paikalla olleet voi koskaan uskoa  - myös  omat housuni repesivät takapuolesta - tosin vasta iltapäivällä ruokailun yhteydessä penkille istahtaessani, mutta kuitenkin.

 Tässä vaiheessa hilpeyden lisäksi takaraivossa myös välkähti, että lieneekö maahisissa ja niiden pienissä ja suuremmissakin jekuissa sittenkin jokin vinha perä. Tuossa sarjassa housujenrepeämisiä vuorokauden sisällä samassa paikassa kun alkoi jo olla yliluonnollisia piirteitä.

Pari päivää siinä sitten vietettiin housuja paikkaillen, kalastellen, pelaillen ja kullanhuuhdonnan niksejä opetellen. Ikävä kyllä paikasta ei kovin montaa hippua löytynyt, joten Lauran ja Tommyn vaskoolaukset jäivät kullan osalta melko köyhiksi - muuta painavaa kuten granaatin sirpaleita pohjalle sentään jäi. Ja ränniäkin kokeiltiin ja siitä muutama hippunen saatiin talteenkin.

Vesi oli varsin korkealla ilmeisesti sateiden vuoksi ja kala oli Tommyn mukaan siitä syystä hieman huonolla syönnillä. Ainakin suurimmat yksilöt loistivat poissaolollaan. Pieniä kyllä riitti ja Tommy osoitti taas kerran omaavansa kalojen narraamisen kokemuksen, taidon ja sopivat perhot. Siinä missä Tommy veti kolme kalaa, sain itse ehkä yhden. No huomattavaa parannusta kuitenkin vuodentakaiseen 1:10 suhteeseen - kiitos kuulunee pitkälti perhovälineille ja muutamalle sopivalle perholle. Ehkä olin alkuun myös hieman arka omatekoisten kahluulahkeitteni vedenpitävyydestä ja parhaat paikat taisivat päätyä useimmiten Tommyn ulottuville.

Perhosteluun alue sopikin varsin mainiosti tarjoten kahlailusyvyyksiä pitkältä pätkältä alavirtaan. Syvimmät poterot tosin jäivät joen toiselle puolelle ja liian kauas tämän puolen rannasta. Omat perhotkin tuntuivat toimivan varsin mainiosti, tosin pintaperhojen kellumisominaisuuksissa oli toivomisen varaa. 

Tommy aloitti puuvajassa könytessään housunrepimistalkoot. 

Harjus on kohdannut matkansa pään Lauran ja Tommyn tikunnokassa.

Taustalla vehreää nurmikenttää, jolla Annan Kaapin talo on aikoinaan sijainnut. Joen rannan suunnassa on vieläkin pätkä niittymäistä tasaista aluetta, jolla ilmeisesti Annan Kaapin lehmät ovat 100 vuotta sitten laiduntaneet. Nyt se tarjoaa mukavat puitteet telttailulle.

Botanikoille tunnistettavaa!

Alavirtaan

Seuraavana aamuna pakkasin rinkan ja suunnitelmissa oli jatkaa kullanhuuhdontaa alavirran suunnassa. Ensin marssi Kultalaan ja siitä sillan yli joen eteläpuolle josta vielä alavirran suuntaan jonkun matkaa. Sillalta lähtien alkumatka oli varsin hankalaa sillä reitti oli pitkiltä osin polutonta ja jyrkkää mukulakivirinnnettä, jossa raskaan rinkan kanssa taiteilu oli varsin työlästä.

Muutaman kilometrin jälkeen löytyi vanhahko kullanhuuhdontapaikka ja leiripohjaa, johon sitten päätinkin jäädä yöksi. Teltta pystyyn ja huuhdontaa kokeilemaan. Muutama hippusia kustakin vaskoolista löytyi, mutta ei edelleenkään mitenkään innostavaa määrää. Ilta menikin taas kalastellessa alavirran suuntaan, mutta kala ei muutamaa pientä taimensinttiä lukuunottamatta ollut syönnillään.

Seuraavana päivänä jatkoin vielä alavirtaan ja hieman ennen Sotajokea löytyi seuraavaksi leiriksi makea hiekkarantalaguuni ja oivallista telttailualuetta. Moni muukin oli ilmeisesti leireillyt alueella, sillä polttopuuta löytyi vasta korkealta Patatunturin rinteeltä. 

Kala ei ollut edelleenkään erityisen hyvin syönnillään vaikka paikat näyttivät kalastusmielessä erinomaisilta. No onneksi lettutaikinaa oli vielä jäljellä, joten ilta meni mukavasti nuotiolla lettuja käristäessä - tällä kertaa ilman muurahaisia. Kahvipussin pohja alkoi näkyä joka alkoi enteillä reissun loppumista - ruokaa oli vielä yllinkyllin muka kuka nyt muka ilman kahvia pärjäisi?

Seuraavana päivänä  jatkoin Sotajoen suulle, jossa pidin kalastustauon käyden perholla läpi Sotajoen kosket. Vettä oli mukavasti ja omatekoiset kahluulahkeet toimivat kovassakin virrassa ihan kohtuu hyvin. Siinä on kyllä omaa taikaansa kahlailla virrassa ja nauttia kalastuksen riemusta. Kaloja tuli tasaiseen tahtiin, lähinnä taimenia, mutta muutama harjuskin sieltä täältä. Koolla ei näitäkään ollut pilattu, mutta muutoin meininki oli rentoa ja optimismistinen toive suuremmastakin saaliista jaksoi pitää mielenkiintoa yllä.

Sotajoella

Parin tunnin päästä jatkoin Sotajokea ylöspäin. Kalastelin suuremmitta saaliitta reilun kilometrin verran ja hain sitten rinkan Sotajoen suulta kun sopiva leiripaikka löytyi. Vanhoja kaivuujälkiä joka puolella, mutta valtaamatontakin aluetta välillä. Sopiva leiripaikka löytyi joen mutkasta josta ilmeisesti oli aikoinaan rakennettu vesirännin pää ja johdettu tuon kilometrin verran Ivalojoen varteen. Näin ainakin maastosta jälkiä tulkitsin.

Vaskooliin jäi vain muutamia hippusia, mutta hiput olivat hieman suurempia kuin esimerkiksi alkureissussa saadut. Koerännitys osoitti samaa eli hippuja oli lukumääräisesti vähemmän, mutta ne olivat isompia. Ei kuitenkaan edelleenkään paikka joka tuntuisi valtauksen arvoiselta.

Illalla vielä vähän kalastelua Sotajokea ylävirtaan ilman mainittavaa menestystä - niitä pieniä alamittaisi taimenia vain. Missä lie isommat - matkalla näin todennäköisesti minkin joen varressa, joten siinä voi olla  yksi syy kalojen surmaksi. Mutta toisaalta huonoa makua osoittaisi oman huonon kalaonnen vierittäminen muiden syyksi.

Viimeiset kahvit ja keksit ja salmiakki loppuun illan hämärtyessä ja nuotion luodessa varjoja ympäristön kasvistoon - pientä haikeutta ilmassa. Aamulla vielä marssi Sotajokea pitkin autolle - kokeilin kalastustakin rinkka selässä, mutta 30 kg selässä rauhallinen kalastus ja kelaaminen virvelillä ei ollut pitemmän päälle herkkua kun matka ei juuri edistynyt.

Olisikin puuttunut se, että oikein iso järkäle olisi tarttunut koukkuun - missähän välissä sen rinkan olisi saanut laskettua, sillä kalan koukkaaminen maalle kyykyssä rinkka selässä rantakivikossa ei olisi sujunut ilman koomista akrobatiaa. Kalavälineet siis haikein mielin kiinni rinkkaan ja reippaasti jalkaa toisen eteen kohti autoa, joka loppujen lopuksi sukelsikin muutaman tunnin kävelyn ja pienen suunnistustuokion jäljestä eteen metsän keskeltä. Taas yksi reissu Lapin mailla ohitse ja suunta kohti etelää. ©

Lisää luonnon merkkejä: poro, joku petoeläin (?) ja 46:n saapas. Lieneekö peto seuraillut poroa..

.
Idyllistä rantamaisemaa Kultalasta alavirtaan.

Luola ulottui jonkun matkaa maan sisään - kaivettu/louhittu ainakin osittain käsin.

Hiekkapoukamaa hieman ennen Sotajokea. 

Ilta-aurinkoa joen varrella.