Harjusapajilla Lapissa 2003
Perhokalastuskärpäsen puraisu

Jonain hövelinä hetkenään Tommy sitten lupautui opastamaan noviisia harjuksen kalastuksen pariin ja toista tarjoustahan ei tällainen yllytyshullu tarvinnut. Siltä istumalta sovittiin kalastusreissu Lappiin kesäksi 2003. Tarkempi kohde jääköön salaisuudeksi.

Kesällä sitten Ruotsista Herrängin tanssileiriltä tullessani koukkasin Tommyn Sodankylästä matkaan. Autolla ajettiin teiden aina vaan pienetessä ja lopulta päädyttiin jo varsin huonokuntoisen soratien päähän josta matkaa jatkettiin maastossa kohti kalastuskohdetta.
 

Matkaa riitti miltei kolmisenkymmentä kilometriä polun kulkiessa milloin soiden poikki, milloin aavalla lentohiekalla, milloin tunturissa tai metsämaastossa. Sen verran matkanteko otti voimille, että luulin jo nähneeni harhanäyn keskellä polkua ja oli pakko pysähtyä tarkistamaan: miltei koskematon kahvikakku keskellä tunturipolkua! Absurdi tilanne - kuin suoraan jostain Salvador Dalin maalauksesta. Kakulla oli selvästi oma tarinansa kerrottavana, mutta ikävä kyllä emme ehtineet jäädä kuuntelemaan.

Reilut viisi kilometriä ennen kohteena ollutta autiomajaa täytyi hyväkulkuinen polku jättää taakse ja jatkaa matkaa metsämaastossa. Pidettiin siinä sitten pieni ruokatauko ja virvelöitiin parit lähilammet kokeen vuoksi. Saaliina oli lähinnä ahvenia iltapalaksi ja yksi harjus. Tommy avasi harjuksen ja rupes innolla lajittelemaan ja tutkimaan sisäelimiä. Siinä vaiheesa tuntui hieman oudolta - minkähänlaiseen matkaan tässä oikein on joutunutkaan ja uskaltaako yöllä silmäänsä sulkea? No onneksi nopeasti selvisi, että kyseessä ei ollut mikään sekopäinen mieltymys sisäelimiin, vaan ideana oli tutkia mitä harjus oli syönyt ja sen mukaan tarjota sopivia perhoja siiman päähän. Varsin järkevä toimenpide siis itse asiassa.
 

Autiotuvalle saavuttiin patikoinnin jälkeen ylimääräisen ketunlenkin kautta - ensin oikealta kilometrin verran ohi tyyliin  "kyllä mä oon täällä ennekin käynyt - ei tässä mitään kompassia tartte". Ja pienen harhailun ja paikallistamisen jälkeen vähin äänin kompassisuunnalla tuvalle. Mielenkiintoinen enne viikon päästä alkaviin Tunturisuunnistuskilpailuihin, joihin oltiin ilmoittauduttu kun kerran Lapissa valmiiksi oltiin. No mutta huono kenraalihan tietää hyvää ensi-iltaa - periaatteessa.

Tupa olikin kaiken etsimisen väärti ja kävijöitäkin oli ollut varsin vähän, joten ei kun majoittumaan. Telttakin oli matkassa mukana, mutta sitä ei reissussa lopulta tarvittu, sillä mitään tunkua  ei tupaan ollut - ainoastaan yksi kalastaja parin päivän ajan jakoi tuvan.

Vanhassako vara parempi

Itselläni oli matkassa vanha uskollinen virvelini noin vuodelta 1982 - koulun stipendillä ja säästöillä ostettu armas peli ja monessa lliemessä uitettu: Princess -teleskooppivapa ja Spinit-avokela.  Kätevä rinkkaan mahtuva pakkaus. Siiman lisäksi olin juuri ennen reissua hankkinut lippoja ja pieniä "puukaloja" ja olipa mukana muutama vanha haukilusikkakin.

Virveli toimi edelleen hyvin, mutta tekniikka on tuollakin saralla mennyt eteenpäin - Tommyn kakkoskalastusvälineenä ollut uusi avokela ja vapa -yhdistelmä linkosi samanpainoisen lipan noin 30 % pitemmälle kuin mitä omallani sai lentämään. Tommy tosin jätti virvelöinnin varsin vähälle ja kalasti perhovälineillä suurimman osan aikaa ja kieltämättä erinomaisella menestyksellä.

Virvelillä sai viskata, vispata, heittää, kelata, vääntää, kammeta, vivuta, vimputtaa ja vaihdella syöttiä ja taas alusta, mutta harjussaalis jäi noin 10 % siitä mitä Tommy veteli perhokalastusvälineillä samaan aikaan. Sinällään ihan hyvä tuokin, mutta kun kaveri vetää vieressä perhovälineillä kalaa niin että vesi kuohuu, niin kyllä siinä alkaa oma mieli kuohua ja hinku perhovälineiden hankkimiseen kasvaa.

Perhokalastuskärpänen puree

Pääsinkin sitten kokeilemaan Tommyn perhovälineitä ja pienen opastuksen ja muutaman siimasykkyrän ja lyhyemmän heiton jälkeen sain perhon jo vähän kauemmas ja eikös heti napannut. Koska vapa oli outo ja samoin siiman vastus ja muu, tuli ensin vastattua Tommyn uteluun: "Ei oo iso!".

Hetikohta piti kuitenkin sanoja jo ottaa takaisin ja jännitys ja adrenaliini iski lihaksiin. Vapa taipuili hitaasti ja voimakkaasti ja välillä piti antaa lisää siimaa ja välillä taas vetää löysät pois. Hyvin järkähtämätön vastus siellä veden alla tuntui olevan. Välillä kävi pinnan tuntumassa kurkkaamassa että millainen vastapeluri siellä rannalla oikein kiusaa tekee.

Sain lainata perhokalastusvälineitä reissun aikana useampaankin otteeseen ja myöhemmilläkin perhostamiskokeiluilla tuli harjuksia mukavasti ja muutama isokin - suurin oli  53-senttinen ja painoltaan 1350 grammaa. Tommyn saamista harjuksista suurin painoi tuolla reissulla saman kuin oma ensimmäiseni eli 1400 grammaa.

Perhojen heittotekniikan ja siimanhallinnan kanssa oli kyllä tekemistä ja sainkin suurimmaksi osaksi olla varsin ylhäisessä yksinäisyydessä siiman viuhuessa milloin missäkin. Ei se kuitenkaan aloittelijaksi kokonaisuudessaan hullummin mennyt - ainakaan omasta mielestäni. Paria perhoa enempää ei esimerkiksi  kadonnut lähiseudun pajupuskiin ja korvatkin säilyivät ilman lävistyksiä. Ihme kyllä Tommyn hermot tuntuivat olevan rautaa, eikä hermostumista välineiden omistajalla ollut havaittavissa - tai ainakaan hampaiden narskutus ei kuulunut minulle asti.
 

Idyllinen iltakalastushetki lompolon äärellä. Tommy kalastusgurulle kuuluvan sädekehän ympäröimänä.

Kaksintaistelu

Haukia vilisti joissa ja lamperoissa ja niistä oli välillä varsinainen riesa. Järvisuomessa olisin niistä ollut tyytyväinen, mutta kun jalokalan makuun oli päässyt, niin sellaiset puolitoistakiloiset hauet - joita riitti ja riitti - lähinnä potuttivat. Itse menetin kaksi parasta lippaani hauen kitaan perukkeista huolimatta, mutta varsinainen episodi kehkeytyi Tommylle:

Tommy oli juuri saanut perholla noin 40-senttisen harjuksen ja kelasi sitä lähemmäksi rantaa, kun harjukseen iski kiinni poikittain arviolta parikiloinen hauki, joka rupesi kiskomaan harjusta omaan suuntaansa. Seurasi kissanhännän vetoa suuntaan jos toiseen ja molemminpuoleista veden polskuttelua pelotukseksi.

Äkkiä hauelta lipesi ote ja luulin jo taistelun ratkenneen, mutta juuri kun Tommy oli saamaisillaan harjuksen vedestä rannalle iski vihreä torpedo voimalla uudestaan kimppuun ja samalla vauhdilla puolittain maalle itsekin. Siinä se sitten itsekin hölmistyneenä harjus poikittain kidassa yritti päästä takaisin veteen  ja Tommy hätäpäissään potki sitä lontsarilla - tosi epistä muuten potkia maassa makaavaa! :)

Muutaman karatepotkun jälkeen hauki  luovutti vihdoin saaliinsa ja luiskahti takaisin veden puolelle - mutta vieläkin jäi tarkkailemaan metrin päähän ruovikkoon pää pinnassa josko se saalis vielä sieltä sattui ulottuville. Turha toivo!

Kokki suosittelee

Päivät kuluivat enemmän ja vähemmän sillä kaavalla, että aamulla vedettiin napa täyteen puuroa johon kokin kieroutuman vuoksi piti lisätä Muslia - maistui varsin kummalliselle, mutta toisaalta ei pannut liian pahasti vastaan, joten ei kun alas. Energiaa tarvittiinkin, sillä yleensä päivän mittaan kuljettiin kalastellen jokea pitkin tai lamperoiden ympäri ja vasta myöhään iltapäivällä tultiin takaisin. 

Illallisilla menu koostui pitkälti harjuksen erilaisista olomuodoista: paistettu, graavi, grillattu ja tikkukalana. Lisäksi paistettuja ahvenia ekana iltana ja haukikin pääsi yhtenä iltana nuotiolle paistumaan. Muutoinkin oltiin ruoan suhteen varsin hyvin jo etukäteen varustautuneina ja jokunen blå bandikin meni, mikä on pieni ihme, mutta onhan se energiankulutuskin tuolla kalastustyylillä ja toisaalta jatkuvalla ulkona ololla ja tekemisellä varsin kovaa luokkaa.

Luontaistalous tarjosi antimiaan muutoinkin. Tatteja ja marjoja näkyi siellä täällä metsissä ja pisimmältä reissulta takaisin tuvalle tultaessa tulikin kerättyä tatit parempaan talteen ja niistä tuli voissa paistamalla, sipulin ja homejuuston ryydittämänä varsin mainion makuinen kastike riisin kyytipojaksi.

Vaskooli

Kultakuumeen vaivaamana olen viime vuosina tavannut pitää mukananai vaskoolia ja lapiota, eikä tämäkään reissu tehnyt poikkeusta. Kalastuksen ohessa muutamaan otteesen tuli huuhdottua näytteitä joen penkasta, mutta laihoin tuloksin.

Ihan turhaan eivät välineet olleet kuitenkaan mukana, sillä pääsin opettamaan Tommylle vaskauksen perusteita, joten noviisi-guru-roolit vaihtuivat ainakin hetkeksi. Lisäksi päätettiin kokeilla vaskoolin soveltuvuutta räiskäleiden paistamiseen. No tulihan niistä kypsiä, mutta voita meni ylettömät määrät ja olisiko lisäksi hienoista raudan sivumakua jäänyt ensimmäisiin lättyihin. Wokkipannuna se voisi kyllä toimia vielä paremmini - jäi tosin tällä kertaa kokeilematta.
 

Harjuksen väsyttelyä. Useimmat pääsivät takaisin kasvamaan, sillä välillä syönti oli niin hurjaa etenkin perhosvälineillä, että kaikkia millään olisi ehditty syödä tai kuljettaa kotiin pilaantumatta.

Mukavan kokoinen harjushan se siellä.  Ruokakaloiksi otettiin yleensä keskikokoisia ja suuret körmyt mitattiin ja päästettiin takaisin kasvamaan - jää sitten muillekin iloa saada vapa luokille.

Kuva: Tommy Ryytty
Yhdennäköisyys lakkien kanssa oli kuulemma hämmästyttävä. Olisinko sitten ollut koivunpunikkitatti aikaisemmassa elämässä. Minä oikealla.

Kaikki hyväkin loppuu aikanaan

Reissun viimeisenä päivänä hajosi virvelini avokelan siimanohjaimen palautusjousi, joten kalastus alkoi olla varsinaista tuskaa kun kelatessa siimaa pyrki pois ja sykkyrälle sitä mukaa kun siimanohjain antoi periksi. No olisi se voinut sattua ensimmäisenäkin päivänä, joten tuuria matkassa.

Kamppeet siis kasaan ja patikoimaan metsämaastoon kohti polku-uraa. Minä tällä kertaa kompassin kanssa ja aluksi menikin hyvin kun viitsin tarkistaa suuntaa riittävän usein, mutta sitten laiskuus voitti ja reitti alkoi vetää huomaamatta liikaa oikealle. Onkohan se muuten joku vakio, että yleensä eksyy nimenomaan oikealta ohi - coriolis-voiman vähemmän tunnettuja sivuvaikutuksia? No Tommy pääsi kuittailemaan menomatkan eksymisensä, joten tasan meni.

Kaiken kaikkiaan mielettömän hieno reissu etenkin minulle ja varmaan Tommyllekin riitti hupia seurata uusvanhan kalastelijan edesottamuksia. Ensimmäinen kalastusreissu Lappiin, ensimmäiset perhokalastuskokemukset, ensimmäiset purokalastuskokemukset ja ensimmäiset harjukset - vieläpä sieltä suuremmasta päästä! Lisätään tähän vielä enimmäkseen auringonpaisteinen lämmin sää ja mukava seura, joten mitäpä voi reissulta juuri enempää toivoa!  ©

Itseni yllätti harjusten komea selkäevä. Siis aivan mielettömän kokoinen ja upean sinertävän punainen väriltään. Muutaman kerran näin  evän kaartelevan tyynen lompolon pinnalla vetäen vanaa perässään. Kuin suoraan Tappajaharjus-leffasta. Ja on muuten kova taistelemaan siiman päässä.