Haltin kevät 1990
|
||
| Tampere 3.1.2005 IM | ||
| Alkusanat
Edellisestä osallistumisesta Suomen ladun järjestämään vaellukseen oli sen verran hyviä kokemuksia, että päätin osallistua myös Käsivarren vaellukselle pääsiäisenä 1990. Mukaan sain myös ystäväni Timon, joten ihan yksin ei outoon porukkaan tarvinnut lähteä. Vaelluksen päämääränä oli huiputtaa Halti. Olin muuttanut edellisenä syksynä Kuopiosta Helsinkiin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun konetekniikkaa, joten kätevintä oli matkustaa ensin yöjunalla Helsingistä Rovaniemelle ja siitä sitten jatkaa bussilla Kilpisjärvelle. Yöjuna Lappiin onkin loistava tapa jättää siviiliasiat taakseen. Siinä aistii fyysisen etäisyydenkin eri tavalla kuin vaikka lentokoneella matkustaessa ja matkafiilis herää. Kiva mennä nukkumaan ja herätä Rovaniemellä kohti uusia seikkailuja. Bussissa sitten tavattiinkin jo tulevia retkikumppaneita ja vähän arkaillen tutustuttiin matkan aikana. Tosin itselläni puolet matkasta meni uusiin housuihin lisäpituutta lahkeisiin ommellessa. Opiskelijabudjetilla ja "kun halvalla saa" -asenteella kun olin juuri ennen matkaa ostanut ulkoilukäyttöön tarkoitetut housut, paha kyllä hieman lyhyet kuten rinkkaa pakatessa totesin. Ostohetkellä ne eivät tuntuneet niin lyhyiltä. Arvelin, että ei kai tuo haittaa jos vähän lahkeet lepattaa, mutta yöllä junassa alkoi jo käydä mielessä, että kyllähän ne tuulet on tunturilla kovia ja ikävä on jos villasukan läpi jatkuvasti puhaltelee nilkaan, joten yöaikana olin tehnyt sotasuunnitelman: Rovaniemellä juoksen kangaskauppaan ja kun lankaa ja neula oli muutoinkin mukana, niin siitäpä sitten vaan ompelushommiin. Suunnitelma piti ja ehdin ennen bussin lähtöä hakemaan tuulipukukangasta muutama kymmenen senttiä. Sinällään ompelemista ei voi suositella heiluvassa linja-autossa, mutta kun motivaatio on kohdallaan niin muutama pisto omaan sormeen ei toki haittaa. Joku tulevista retkitovereista kyllä hieman yllättäen jopa aavistuksen paheksui myöhäistä varusteiden kunnostusta. Kaipa pelkäsi, että jos muutkin varusteet on vähän miten sattuu niin joutuvat tunturissa pulaan meikäläisen kanssa. No ihan ymmärrettävää, mutta muutoin varusteet olikin ihan kohdallaan. Tosin viimeinen kerta kun tavallisilla monoilla lähden vaeltamaan. Kyllä ne toimivat, mutta eivät ne niin lämpimät ole kuin esimerkiksi huopakumisaappaat ja kosteille keleille arat. Perillä Saananmajalla tehtiin varustarkastus oppaan johdolla ja jätettiin siviilikamppeet säilytykseen. Siitä vaan sitten suksille ja kohti suurta tuntematonta. Porukka vaikutti tosi mukavalta, meitä oli 12 henkeä yhteensä oppaan kera. Niin se vaan on, että jos ihmistä tunturit ja vaellus kiehtoo, niin kyllä se ihmisiä yhdistää - ikään, sukupuoleen, koulutukseen, työhön jne katsomatta. Siinä mielessä tuollainen vaellus ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa on myös sosiaalisesti tosi hauska kokemus. Siinä tavallaan yhdistyy luonto ja luonnosta nauttiminen sosiaaliseen puoleen ja jopa pieniin romanssinpoikasiinkin parhaimmillaan. Kaipa sekin on yksi syy lähteä tuollaiselle retkelle mukaan. Sinkkuja kun suurin osa, mutta toki joukossa oli perheellisiäkin ja yksi pariskuntakin. Reitti: Saananmaja - Terbmisjärvi - Kuonarjohka - Meekonjärvi -
Pitsusjärvi - Halti - Pitsusjärvi - Pitsusköngäs - Meekonjärvi -
Siettinjärvi - Terbmisjärvi - Ailakkajärvi - Kilpisjärvi -
Saananmaja |
||
 Tytöt saivat jossain vaiheessa reissua laittaa osan tavaroistaan oppaan ahkioon - vetäen kun ei muutama kilo tunnu läheskään niin paljon kuin selässä kantaessa. No tästäpä riemu syntyi kun rinkkoja pystyi vaivatta nostelemaan yhdellä kädellä verrattuna omaan kivisäkkiin. Huomaa myös lisäpituus lahkeissa - kiitos bussimatkan ompelusession.
|
 Lounastauko tunturin rinteessä. Lapio ja tuulikangas takasivat loistavat ruoan nautiskeluolosuhteet. Samalla kangas tarjosi toisella puolen näkösuojan asioilleen piipahtaville.
|
|
 Meekonjärven varaustupa Saivaaran maisemissa. Reissussa majoituttiin aina varaustupiin - 12 hengen seurueelle kun ei autiotuvista olisi välttämättä kaikille yösijaa löytynyt - ainakan helposti. Ja vähän keljua muitakin kulkijoita kohtaan.
|
|
|
 Teekkarilaulukirja oli eksynyt Timolle tai minulle mukaan, joten yhtenä ilta tuli hoiloteltua porukalla väsyneimpien säestäessä kuorsauksella. Hauskaa - se meneekö nuotilleen ei ole oleellista, vaan fiilis. |
 Parhaimmissa varaustuvissa oli jopa tv, joten Dallaksen jaksokaan ei jäänyt katsomatta. (?) No ei sentään, mutta tuo oli ensimmäinen kommentti jonka sain tätä valokuvaa näyttäessä. Jotain Timoa ja minua kiinnostavaa siellä kyllä selvästi oli. Lieneekö räiskäleen paisto ollut käynnissä.
|
|
 Intouduttiinpa kokeilemaan lumiluolan rakentamistakin kokeeksi kun ensin huvikseni sitä oppaalta tiedustelin ja kuinkas ollakkaan tuumasta toimeen ja muutaman tunnin aherruksen jälkeen oli tuvan viereen rakennettu lumiluola. Sikäli kätevää, että kastuneet kamppeet oli helppo kuivattaa tuvan lämmössä. Yö meni mukavasti omassa kortteerissa vaikkakin ensi alkuun hieman epäilytti katon kestävyys ja ilman riittävyys.
|
 Onnellisia luolan rakentajia poseeraamassa. Oivallinen tapa saada suoja tunturissa, mutta parasta on etukäteen varata vedenpitävät kamppeet kaivuuhommia varten - siinä nimittäin kastuu aivan varmasti joko lumesta tai hiestä. |
|
 Haltin kirjalla. Sinne tuli omakin nimi raapustettua. Sää ei suosinut maisemien ihailua ajatellen. Aamupäivästä vielä paistoi tunturin juurella aurinko, mutta noustessa huippu meni pilveen ja taisipa hieman luntakin sadella alas laskiessa. No tulipa käytyä. |
 Pitsusköngäs talvisessa asussaan. Tulipa nähtyä tämäkin yksi Suomen suurimmista putouksista. Mutta eipä tuo nyt oikein tehnyt vaikutusta Niagaran dokumenttien jälkeen. Kalaa ei tullut vaikka jäässä olevissa sulakohdissa huvikseen vähän rautupilkkiä uitettiinkin.
|
|
 Reissu ohi ja sukset ja sauvat hujan hajan. Viimeisenä päivänä lämpötila nousi aamun -15 asteesta tuonne liki +10 asteen tietämiin. Aika monta kertaa piti vaatetusta vähentää ja loppumatka Kilpisjärven jäätä pitkin oli kyllä yhtä hikoilua.
|
|
|
| Viimeinen yö vietettiin sitten
retkeilykeskuksessa ja käytiin siinä illalla toki hotellilla
syömässä poronkäristystä tai kuka mitäkin. Elävästi
muistan vieläkin kuinka naama hohki lämpöä koko illan ja
tanssimistakin tuli kokeiltua kun ympäri puhuttiin, mutta eipä tainnut
mikään elämys daamille kyllä olla. Enpä vielä silloin osannut
kuvitellakaan että joku päivä harrastaisin tanssia. Suorastaan olisin
nauranut räkäisesti jos joku olisi sellaista silloin väittänyt - no
niin se vaan maailma muuttuu.
Reissu oli yksi onnistuneimpia ja mieleenpainuneimpia reissuista Lappiin. Erinäisiä mahtavia muistikuvia ovat mm. avantouinti Porojärvellä kun yö oli jo ehättänyt ja tähtitaivas vain valaisi maiseman kun laskeutui avantoon. Tupakin 150 metrin päässä katosi kinosten taakse ja fiilis oli kerta kaikkiaan käsittämätön. Juuri niitä hetkiä kun miettii että jos yhtäkkiä saisi muistinmenetyksen, niin ei kertakaikkiaan voisi käsittää mitä tekee alasti avannossa tuntureiden keskellä. Toinen hyvin mieleenjäänyt kokemus oli se kun hajaannuttiin rinteen laskun aikana ja itse laskin keskellä susilaumaa. Vajaa kymmenen sutta pyöri siinä 10-15 metrin päässä ympärilläni ja luulin jo viimeisen hetkeni koittaneeni sen siunaaman 5 sekuntia kun mietin mitä voin tehdä ja hapuilin jo puukkoa vyöltä: "itseäni en halvalla myy". Kunnes tajusin että olin kiviä väistellessäni onnistunut kovalla vauhdilla ajamaan keskelle porolaumaa ja porot olivat varmaan vähintään yhtä yllättyneitä ja peloissaan kuin itsekin ja säntäilivät sinne tänne. Harvoinhan ne lähelle päästää, mutta jotenkin olin onnistunut ne yllättämään - itseni lisäksi. Semmosia harmaita otuksia sudet ja porot - kuka niitä kovassa vauhdissa älyää erotella. No mutta ensin oikeasti kuolemanpelko ja sitten helpotuksen tunne - sellainen jää mieleen. Ei pitäisi varmaan lukea liikaa tarinoita punahilkoista ja susihukista. Ja sikälikin oli kiva reissu, että porukalla vielä tavattiin kesällä Keravalla ja vietettiin yö kodassa vaihtaen kuulumisia ja muistellen reissua kuvin ja tarinoin. |
||